Jatkosodan esihistoria

Viime sodista on kulunut jo 70 vuotta, mutta aihe tuntuu yhä ajankohtaiselta. Keskustelua herättää muun muassa Suomen liittyminen operaatio Barbarossaan aseveljeydessä Hitlerin Saksan kanssa.

Jatkosodan tulkintaa hallitsi sodanjälkeisiä vuosikymmeniä YYA-Suomen poliittiseen todellisuuteen hyvin sopinut ns. ajopuuteoria, jonka mukaan Suomi joutui Saksan vanaveteen kuin tahdoton puunkappale maailmanhistorian vuolaassa virrassa.

Ajopuu ajoi karille viimeistään vuonna 1988 legendaarisen historiantutkija Mauno Jokipiin työpöydällä. Jokipiin teos Jatkosodan synty kuvasi perinpohjin, kuinka Suomi liittyi sotaan omasta tahdostaan ja pyrkimyksestään.

Uraauurtavassa tutkimuksessa tarkentui myös Saksan suhteen lähenemisen ajankohta. Vakiintui käsitys Välirauhan elokuusta 1940, jolloin Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin henkilökohtaisena lähettiläänä Mannerheimia saapui Helsinkiin tapaamaan everstiluutnantti Joseph Veltjens.

Saksalaisella kuriirilla oli mukanaan käänteentekevä ehdotus: eivätkö suomalaiset voisi sallia saksalaisten huoltokuljetuksia Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen kautta miehitettyyn Norjaan? Huonommallakin poliittisella vainulla varustettu tajusi, että saksalaisten väitetty kylmyys talvisodan aikana oli muuttunut halukkuudeksi tehdä poliittista ja sotilaallista yhteistyötä.

Jokipii arveli myös Jatkosodan synnyssä hieman erikoisestikin, että vuoteen 1988 tultaessa oli saavuttu pisteeseen, jolloin kaikki oleelliset asiat Suomen sota-ajan historiasta oli viimein saatu selville.

Myöhemmät löydöt ovat osoittaneet muutoin niin useasti oikeaan osuneen tutkijan tässä kohdin erehtyneen.

Hyviä esimerkkejä ovat Elina Sanan Luovutetut-kirjasta (2003) käynnistyneet selvitykset Suomen ihmisluovutuksista Saksaan ja Neuvostoliittoon sekä Oula Silvennoisen Salaiset aseveljet (2008). Silvennoinen paljasti ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomessa toimineen saksalaisen Einsatzkommando Finnlandin, juutalaisia ja vankeja teloittaneen turvallisuuspoliisiyksikön.

Ymmärryksessä jatkosodan synnystä on myös edelleen tarkentamisen varaa, vaikkei Jokipiin suuria linjoja kiistäisikään. Joseph Veltjensin saapuminen Suomeen elokuussa 1940 on tähän saakka kuvattu melkein kuin tämä Göringin ystävä, sotilassuhteiden harmaa eminenssi olisi tipahtanut Suomeen taivaalta.

Tapaamista ja ylipäänsä jatkosodan syntyä edelsi kuitenkin pitkä esihistoria, jonka juuret ulottuvat ainakin 1930-luvun puoleenväliin.

Vaikka Suomen hallitus piti politiikassaan etäisyyttä Hitlerin Saksaan ja yritti lähentyä esimerkiksi Pohjoismaita, todellisuus sotilassuhteissa – jotka Saksan kannalta määrittelivät pitkälti tapahtumien kulkua – oli monin tavoin toinen.

Suomalainen ylin upseeristo oli koko 1930-luvun jatkuvassa tiiviissä yhteydessä saksalaisiin kollegoihin ja keskusteli avoimesti molempia erityisesti puhuttaneesta bolsevismin uhasta. Monet suomalaisista olivat entisinä jääkäreinä saaneet sotilaskoulutuksen Saksassa ja tunsivat ylipäänsä muiden suomalaisen korkeakulttuurin edustajien tavoin suurta yhteenkuuluvaisuutta nimenomaan Saksaan.

Heille Hitlerin valtaannousu 1933 oli erinomainen uutinen, sillä Saksan nähtiin nousevan jaloilleen Versailles’n häpeärauhan kurimuksesta ja tuovan luontevan vastavoiman kommunismille.

Kolmannen valtakunnan varjopuolet, juutalaisten diskriminointi ja poliittisen opposition tukahduttaminen olivat tunnettuja asioita, mutta kuitenkin toisarvoisia Neuvostoliiton uhan rinnalla.

Marsalkka Mannerheim otti puolestaan politiikassaan huomioon kaikki vaihtoehdot. Hän keskusteli sujuvasti niin brittien, ranskalaisten, ruotsalaisten kuin saksalaistenkin kanssa. Sotien jälkeen marsalkan toiminnasta haluttiin nostaa esiin anglofilia, joka ei kuitenkaan tee oikeutta hänen koko persoonalleen.

Hermann Göringin kanssa marsalkka oli ystävystynyt 1930-luvun mittaan usealla tapaamisella, joissa oli keskusteltu kymmeniä tunteja peittelemättä maailmanpolitiikasta. Hitler oli jo Mein Kampfissaan (1925–26) vannonut hyökkäävänsä itään, mikä oli hyvin aikaansa seuraavien tiedossa.

Göringin ajatukset tai tämän kuriiri Joseph Veltjens, joka oli järjestellyt asekauppoja Suomeen jo talvisodan päivinä, eivät näin ollen olleet uusia tuttavuuksia Mannerheimille. Saksasta saapunut viesti ei ollut dramaattinen käänne, vaan pikemminkin pitkän prosessin luonteva huipentuma, kylläkin hyvin merkittävä sellainen.

Kuvaavaa on, ettei edes Veltjens saapunut Helsinkiin yhtäkkiä, vaan oli jo muutamaa päivää ennen Mannerheimin tapaamista pitänyt ”esineuvottelut” marsalkan lähipiiriin kuuluneiden upseerien, Ragnar Nordströmin, Leonard Grandellin, Paavo Talvelan, Väinö Valveen ja Lars Melanderin, kanssa.

Historiaa siis voi – ja pitääkin tutkia ja tulkita aina uudestaan, uusien sukupolvien toimesta. Kyseessä on prosessi, joka tuskin milloinkaan lakkaa.

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen toimittaja ja tietokirjailija, jolta on tänä syksynä ilmestynyt Markku Jokisipilän kanssa kirjoitettu Kolmannen valtakunnan vieraat - Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933–1944 (Otava).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Antelias budjettiehdotus muistaa maakuntiakin

Taidepetosjuttu ravistelee ortodoksikirkkoa

Anna kaekkes, vuan elä periks

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.