Johdosta kiinni

Kesäkuussa 1944 Petroskoista perääntymään joutuneita suomalaisia ja heidän ylipäällikköään ei riimittelijän mukaan lohduttanut yhtään seikka se että kenttäpullossa oli sentään tilkka Äänisen vettä.

Tänään voimme koettaa lohduttautua sillä, että meneehän Kyproksella ja Italialla sentään vielä huonommin kuin meillä. Luottoluokittajien kolmesta aastakin kaksi on vielä jäljellä. Joten perääntymistä, tässä tapauksessa velkaantumista, voidaan siis jatkaa.

Koska ulkoista devalvaatiota ei voida tehdä, eikä sisäinen onnistu, ainoa mikä joustaa on työllisyys ja valtionvelka. Eikä kyseessä ole mikään hetkittäinen suhdannekuoppa vaan jo vuosia jatkunut alamäki.

Tässä ei ole soveliasta mainita sen nesteen laatua, johon Suomi on kahden viimeisen hallituskauden aikana vajonnut.

Uppoaminen ei ole pelkästään ministerien vika. Mutta se, että kyllin voimakkaita korjausliikkeitä ei ole kyetty ajoissa tekemään, on kyllä vallanpitäjien vastuulla.

Heidän kontollaan on myös, että aikaa ja energiaa on tuhlattu suunnattomasti jo alun perin vikaraiteille menneisiin kunta- ja sote- ”uudistuksiin”.

Poliitikoista poiketen työmarkkinajärjestöt osoittivat sentään kykyä aitoon päätöksentekoon tehdessään merkittävän eläkejärjestelmän uudistuksen.

Suomesta on tullut loputtomien selvitysten, lausuntokierrosten, korkealentoisten strategiapaperien ja tyhjänpäiväisten näennäishankkeiden ja seminaarien luvattu maa. EU-jäsenyyden myötä tämä puuhastelun määrä on noussut ainakin toiseen potenssiin.

Hyvinä aikoina moiseen oli varaa mutta ei enää. Nyt on myös julkisella puolella keskityttävä siihen mikä on tärkeintä eli taloustilanteen korjaamiseen ja siihen mitä oikeasti ja konkreettisesti saadaan aikaiseksi.

Kuten jääkiekossakin viimeistään kolmannen erän lopulla peluuttamista on tiivistettävä antamalla jääaikaa maaleihin kykeneville ratkaisupelaajille. Huhtikuun vaaleissa kansalaisten pitäisi osata valita tuo ykkösketju.

Väitän, että koko Suomen julkisen puolen johtaminen alhaalta ylös asti on rikki. Eikä se johdu pelkästään viime eduskuntavaalien jytkystä ja siitä seuranneesta, täysin mahoksi osoittautuneesta hallitusratkaisusta.

Tulosten tekemisen kannalta välttämätön oikea johtajuus on valitettavasti hukassa kaikilla tasoilla.

Kansan valitsema presidentti voi vain voimattomana katsella sivusta, kun maan asiat menevät entistä huonompaan jamaan. Kauppa- ja ulkopolitiikastakin, kuten pakotteisiin ryhtymisestä Venäjää vastaan, päätetään Brysselissä, ei Mäntyniemessä eikä Suomen eduskunnassa.

Suurin tosiasiallinen valta on periaatteessa pääministerillä mutta henkilöstä ja ennen muuta erikoisesta hallituspohjasta johtuen tältäkin osin johtajuus on ollut hukassa sitten Paavo Lipposen.

Ministereiksi valitaan yhä useammin kansanedustajia, joiden vaalipiiri, sukupuoli tai muu puolueen vaalimenestyksen kannalta suotuisaksi arvioitu seikka puoltaa valintaa.

Hallinnonalan syvällinen tuntemus osuu ani harvoin yhteen näiden ratkaisevampien valintakriteerien kanssa. Poikkeuksia toki on nykyisessäkin hallituksessa, kuten työ- ja elinkeinoministerit.

Poliittisten valtiosihteerien ja paisuneen avustajakunnan takia kansliapäälliköiden ja muiden virkamiesten asema ei aina sekään ole helppo. Valta ja vastuu ministeriöissä pyrkivät hämärtymään jo asioiden valmisteluvaiheessa.

Aluetasolla tilanne johtamisen suhteen on vielä paljon sekavampi kuin keskushallinnossa. Valtion aluehallintovirastoja on kuusi, ely-keskuksia 15, maakuntien liittoja 18 ja erilaisia kuntayhtymiä peräti 155 kappaletta. Vaalipiirejä on puolestaan 12, ja lisäksi on metsä- ja riistakeskuksia, poliisilaitoksia, oikeusistuimia ja niin edelleen.

Pohjoismaista sekä useimmista muistakin Euroopan ja maailman maista poiketen Suomesta puuttuu kansanvaltainen aluehallinto, joka kootusti vastaisi yksittäisiä kuntia laajemmista tehtävistä alueellaan.

Silloin kun Suomi jälleenrakennettiin sodan jälkeen, vastuut olivat jotensakin kirkkaita. Presidentti ja hallitus johtivat maata, maaherrat läänejä ja kaupungin- ja kunnanjohtajat kuntia.

Silloin ei ollut epäselvää, kuka on vastuussa asioiden eteenpäinviennistä. Ja tulosta syntyi.

Jos puoluejohtajien haluamat viisi sosiaali- ja terveystoimen jättikuntayhtymää syntyisivät ja yli puolet kuntien tuloista annettaisiin niiden käsiin, mullistuisi Suomen hallinto kertaheitolla tavalla, joka ei enää istu nykyiseen perustuslakiin. Lakihan takaa kunnille vahvan itsehallinnon.

Ulospääsyn umpikujasta tarjoaa perustuslain 121. pykälän neljäs momentti, jota toistaiseksi – hyvin tuloksin – on sovellettu vasta Ahvenanmaalla. Sen mukaan itsehallinnosta kuntaa suuremmissa yksiköissä säädetään lailla. Miksi se mikä toimii Ahvenanmaalla, ei sopisi myös Manner-Suomeen?

Suomi on vajonnut nykyiseen tilaan paljolti huonon ja sekavan johtamisen takia. Sen korjaaminen on tulevien vaalien tärkein kysymys, sillä kuten sähkömiehet tapaavat sanoa: Se on johdosta kiinni, ellei virta kulje.

Kirjoittaja on Etelä-Karjalan maakuntajohtaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.