Johtaja julkisuudessa

Julkisuudesta kauan poissa pysynyt Pohjois-Korean 67-vuotias diktaattori Kim Jong-il ilmestyi yllättäen maansa valtiollisen tv-kanavan lähetykseen keskiviikkona. Kamerat kuvasivat Jong-iliä isänsä ja edeltäjänsä Kim Il-sungin kuoleman 15-vuotispäivänä.

Jong-ilin heikosta terveydentilasta on liikkunut jo pitkään huhuja. Televisiokuva todisti, että diktaattori on mennyt heikkoon kuntoon. Hän on laihtunut huomattavasti. Kasvojen ilme oli poissaoleva. Vallan ytimessä lieneekin jo kuukausia varauduttu siihen, että nykyinen johtaja siirtyy syrjään milloin tahansa.

Pohjois-Korean johdon ajatuksista on vaikea saada selkoa. Julkisuuteen annetaan vain mahtipontisia julistuksia, joissa haukutaan länsimaita ja ylistetään omia saavutuksia. Tulilinjalla ovat erityisesti Etelä-Korea ja Yhdysvallat. Kim Jong-il ja maan kakkosjohtaja Kim Yong-nam eivät ole puhuneet julkisuudessa tulevan diktaattorin nimestä.

Jong-il ja kumppanit yrittävät ydin- ja ohjuskokeilla viedä huomion pois maan johtajapelistä. Diktaattorin yllättävällä julkisella esiintymisellä haluttiin viestiä, että kaikki on maassa hyvin. Näin ei kuitenkaan ole. Vallanvaihto ei ole kaukana. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Jong-ilin nuorin poika Kim Jong-un nousee valtaan isänsä jälkeen. Kova komento jatkuu Pohjois-Koreassa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.