Juudaksia ja pilatuksia

Ex-pääministeri Matti Vanhasen kujanjuoksu jatkuu. Tien päässä odottaa poliisitutkinta - ja ties mitä. Näin ovat oikeuskansleri ja eduskunnan perustuslakivaliokunta viisaudessaan harkinneet.

Vanhanen on ihmeen lujaa tekoa. Tuota kärsimystietä sivusta katsellessa on tullut usein mieleen, että moni olisi hänen sijassaan jo uupunut matkalle. Seitsemän vuotta Suomi-laivan kipparina maailman myrskyisillä vesillä ja yhä raskaammaksi käynyt julkinen rökitys mielen pohjalla ovat raju yhdistelmä. Vastaavaa taakkaa ei ole kantanut yksikään suomalainen eturivin poliitikko miesmuistiin.

Vanhasen kannalta on lopulta samantekevää, seuraako muotovirheestä tuomio. Hän on jo saanut tuomionsa julkisuuden välityksellä. Hän jää syylliseksi, vaikka syyttömäksi todettaisiin. Median megafoni-ilmiö on tehnyt tehtävänsä. Pitkän miehen komeat saavutukset, maine ja kunnia haihtuvat taivaan tuuliin, mutta lautakasa jää.

Loppunäytöstä odotellessa voisi arvuutella, mikä on pitänyt miestä kasassa julkisuuden kivityksessä. Oma arvaukseni on yksinkertainen: ehkä se, että hänen tunnollaan ei ole kuormaa. Raskain taakka on aina sisällämme.

Elämme erikoisia aikoja: kaksi keskeistä yhteiskunnan tukipylvästä ja toimijaa, kirkko ja poliittinen järjestelmä, on kriisissä. Pitäisikö huolestua? Pitäisi.

Onneksi poliitikkoihin ja poliittiseen järjestelmään kohdistuva paine on jo saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen. Joitakin huolestuneita puheenvuoroja arvovaltaisilta tahoilta on kuultu. Ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd.) jo ärähti johtavien poliitikkojen kuten Esko Ahon ja Vanhasen "mediapyörityksen" kohtuuttomuudesta. (HS 27.9. ja 5.10.).

Toinen tervetullut huutava ääni korvesta tuli kansliapäällikkö Lauri Tarastin kynästä. (HS 10.10.) Hän puolustaa poliitikkoja paitsi median, myös juristien ylilyönneiltä. Tarastin mielestä media on unohtanut edustuksellisen demokratian "olennaisen idean", erilaiset sidonnaisuudet ja puolueellisuuden. Myös juristien näkemys on hämärtynyt poliitikkojen jääviys- ja esteellisyystulkinnoissa. Oikeuskanslerikin saa Tarastilta sapiskaa: Jaakko Jonkka laiminlöi tehtävänsä.

Eläkkeellä oleva kansliapäällikkö ja budjettipäällikkö Juhani Korpela on hänkin kummastellut Vanhaseen kohdistuvia kovia otteita. Vanhasen muotovirheen takana on oikeuskanslerin valvontavelvollisuuden laiminlyönti. Keskustelun Jonkan lipsahduksesta avasi HS:n oivaltava veteraanitoimittaja Unto Hämäläinen (HS 25.9.)

Jos Vanhanen ristiinnaulitaan "kolmen sekunnin nuijankopautuksestaan", tapahtuu verinen vääryys.

Entä toiset presidenttiehdokkaat, entä melkein presidentit ja presidentit? Ei heitä ole pantu selkä seinää vasten miljoonabudjeteista, vaikka vaalikassoihin on kaavittu rahaa säkkikaupalla säätiöistä, yrityksistä ja etujärjestöistä.

Miksi? Siksi että presidenttiehdokkaat eivät kerää varoja omaan taskuunsa. Eivät he välttämättä edes tiedä, mistä kassa karttuu. Vastuu on kerääjillä.

Missä on yhdenvertaisuus kohtelussa tapaus Vanhasen kanssa? Usko suomalaiseen oikeusjärjestykseen on lujilla.

Kansa on villitty poliitikkoinhoon. Tässä ilmapiirissä ylilyöntivaara on ilmeinen: elämäntavoiltaan ja moraaliltaan puritaanisesta ex-pääministeristä, nuhteettomuuden perikuvasta, voi tulla uhri.

Viime viikolla Jerusalemissa pyhillä paikoilla käyskennellessä tuli mieleen: juudaksia ja pilatuksia, heitä, meitä, vain riittää ja riittää.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Savon Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.