Jytky mittasuhteisiin

Perussuomalaisten vaalivoitto huhtikuun eduskuntavaaleissa oli kiistaton ja jopa historiallinen. Koskaan aikaisemmin itsenäisen Suomen historiassa yksikään puolue ei ole kyennyt nostamaan kannatustaan samalla tavalla kuin perussuomalaiset.

Vaalien tuloksen tulkinnassa on kuitenkin menty metsään. Kevytmielisimmissä arvioissa on ajateltu, että perussuomalaisilla olisi mandaatti puhua kansan enemmistön äänellä. Tällaista sanomaa tarjoilevat varsinkin perussuomalaiset itse.

Vaalien jälkeen julkistetut muutamat mielipidetutkimukset asettavat perussuomalaisten vaalivoiton - jytkyn, niin kuin puheenjohtaja Timo Soini on luonnehtinut - oikeisiin mittasuhteisiin. Saman asian olisi voinut tietysti lukea jo suoraan vaalin tuloksesta: perussuomalaisten kannatus oli "vain" 19 prosenttia eli heidän takanaan on viidennes niistä, jotka kävivät äänestämässä. Yli 80 prosenttia äänesti toisenlaisten arvojen puolesta.

Juhannuksen alla julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisista 69 prosenttia luottaa euroon, vaikka perussuomalaisten julistuksesta voisi päätellä, että enemmistö suomalaisista olisi valmis eroamaan koko EU:sta. Itse asiassa suomalaisten luottamus euroon on vahvempaa kuin yhdessäkään toisessa EU-maassa.

Kuluneella viikolla julkistettiin ulkoministeriön Taloustutkimuksella teettämä mielipidetutkimus suomalaisten suhtautumisesta kehitysapuun. Sen mukaan kehitysavun lisäämistä vaativien suomalaisten määrä on lisääntynyt ja aikaisempaa harvemmat haluavat leikata kehitysapua, mikä oli yksi perussuomalaisten vaaliteemoista.

Perussuomalaisten vaatimus toki näyttää toteutuvan, vaikka puolue ei hallituksen saakka päässytkään. Uuden hallituksen säästötalkoot vähentävät myös Suomen antamaa kehitysapua. Se tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että Suomi ei vuoteen 2015 mennessä kykene nostamaan antamansa kehitysavun määrää 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mihin olemme sitoutuneet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Loukkaantumisen aika

Luokkakokous – "Yhtä nopeasti kuin joukko katosi pihalta ruusuineen olivat nämä ihmiset nyt palautettavissa tähän epätodelliseen kuplaan"

Ydinvoima tulee vihreiden eteen ehkä kahdestikin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.