Kärkkäinen epäröi

Tuoreimpien kannatuskyselyiden mukaan poliittiset asetelmat valtakunnassa saattavat huhtikuun eduskuntavaaleissa muuttua enemmän kuin moneen vuosikymmeneen. Jos Perussuomalaisten kannatuksen nousu realisoituu vaaleissa, Suomessa on neljä suurta puoluetta nykyisen kolmen sijasta.

On hyvin todennäköistä, että Perussuomalaisten myllertävät asetelmia myös Pohjois-Savon vaalipiirissä. Pohjois-Savossa arvaillaan, mikä muista puolueista häviää eniten. Arviointia vaikeuttaa se, että Pohjois-Savosta valitaan eduskuntaan vain yhdeksän kansanedustajaa nykyisen kymmenen sijasta.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Kari Kärkkäinen näyttää olevan ymmällään. Hän kertoo Savon Sanomissa tänään julkaistavassa haastattelussa, että hän edelleen epäröi asettumista ehdokkaaksi, vaikka hän sellaiseksi on jo ehtinytkin lupautua.

Kärkkäinen on myös vielä vuodenvaihteen jälkeen ollut yhteydessä niin keskustaan kuin kokoomukseenkin ja tutkaillut mahdollisuutta vaihtaa puoluetta. Enää se ei onnistu ainakaan helposti, sillä molempien puolueiden ehdokaslistat ovat jo täynnä.

Kärkkäisen epäröinnin taustalla on luonnollisesti se, että hänen läpimenonsa vaaleissa on epävarmaa. Kristillisdemokraatit on Pohjois-Savossa solminut vaaliliiton kahden eduskunnan ulkopuolisen pienpuolueen kanssa. Kärkkäinen ei näytä luottavan niiden vetoapuun.

Viime eduskuntavaaleissa Kärkkäinen ja hänen puolueensa onnistuivat tavoitteessaan ilman vaaliliittoa. Perussuomalaisten kannatuksen nousu ja Pohjois-Savon kansanedustajien määrän väheneminen yhdellä ovat kuitenkin muuttaneet asetelmia oleellisesti.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kilpailuttamisissa hinta ei voi olla ainoa valintaperuste

Lypsykoneessa

Rinneturmia ei voi mitenkään kokonaan estää

Voi tikkerperkele

Kristittyjen pitää sopia perheriitansa

Savolainen hulluus luo elämää

Ruokaturvallisuus säilyy vain jatkuvalla työllä

Anne Berner on keskustalle ongelma loppuun asti

Kaikki ympäristökäyttäytymisen lajit

Kansa kuului Talvivaarassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.