Kahdella sanalla

Presidentti Mauno Koivisto kertoo kirjassaan Venäjän idea määritelleensä vuonna 1981 Suomen ulkopoliittisen linjan kolmella sanalla: hyvät suhteet naapureihin. Koivisto vastasi Venäjällä pidetyssä kirjan tiedotustilaisuudessa vuonna 2001 kysymykseen, mikä on Suomen idea, kahdella sanalla (venäjäksi yhdellä):

–Pysyä hengissä.

Vastauksessa pelkistyy sotiemme veteraanin elämän kokemus ja ajattelutapa. Paasikiviläinen realismi on Suomen asemassa aina ajankohtainen.

Suomen kansainvälinen asema on vahva. Se on taitavasti hoidetun ulkopolitiikan, siihen nojautuvien kauppasuhteiden ja uskottavan puolustuksen ansiota.

Kansa on antanut tukensa ulko- ja turvallisuuspoliittiselle linjalle. Hallitus ja oppositio ovat tehneet pääsääntöisesti yhteisymmärryspolitiikkaa. Suomen sotienjälkeinen ulkopolitiikka kaikkineen on menestystarina.

Ulkopolitiikalla on ollut nimiä. Paasikiven-Kekkosen -linja viittaa tekijöihinsä. Aktiivinen, rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka oli presidentti Urho Kekkosen määritelmä ulkopoliittisesta linjastamme. Sen ytimenä oli puolueettomuus, jolle presidentti hankki niin idän kuin lännenkin tunnustuksen. Se teetti töitä, mutta Kekkonen onnistui.

Suomi ei jäänyt sivustakatsojaksi konfliktien edessä. Kekkonen lähetti Suomen ensimmäiset rauhanturvaajansa Suezille vuonna 1956. Se on historiallinen alkupiste pienen pohjoisen maan rauhanrakentamistyölle. Suomen ulkopolitiikka on heijastunut vakauttavasti Pohjois-Eurooppaan ja koko maanosaamme.

Ajat ja sanat ovat muuttuneet. Paljon parjattu ulkopoliittinen liturgia on pantu sivuun. Jotkut pitävät itseisarvoisena tehdä pesäero sotienjälkeiseen ulkopolitiikkaan. Se on osin ymmärrettävää, mutta pesäero ei muuta miksikään turvallisuuspolitiikan lähtökohtia.

Historia ja maantiede ovat niin kuin ne ovat. Ne vaikuttavat turvallisuuteemme pysyvästi. Geopolitiikalla on määräävä merkitys. Suomen linjan kiintopisteet erottuvat selkeästi: hyvät naapurisuhteet joka ilmansuuntaan, Pohjolan vakaus, rauhanrakentajuus, sotilaallinen liittoutumattomuus ja pystyvä puolustus. Tällä strategialla Suomi on Koivistoa lainataksemme selvinnyt hengissä ja ollut samalla haluttu yhteistyökumppani kansainvälisillä areenoilla.

Suomen tehtävä Euroopassa korostuu: siltojen rakentamista vastakkainasettelun sijasta.

EU-jäsenyyden myötä puolueettomuus-sana on korvattu ilmaisulla sotilaallinen liittoutumattomuus. Vuoden 2007 hallitusneuvotteluissa termiksi otettiin sotilasliittoon kuulumattomuus. Nyttemmin näitä asemaamme kuvaavia nimiä käytetään rinnakkain. Molemmat tarkoittavat samaa asiaa: Suomi ei kuulu sotilasliittoon, siis Natoon. Nykyisen hallituksen ohjelmassa linjaus vahvistettiin toteamuksilla, että Suomi ei hae jäsenyyttä eikä valmistelekaan hakemista.

Maamme ulkopolitiikkaan EU-jäsenyys toi olennaisen lisäelementin. EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on rakennettu sitkeästi, mutta ainakin toistaiseksi kohtalaisen mitättömillä tuloksilla. Suuret jäsenmaat ajavat kansallisia intressejään EU:sta juurikaan piittaamatta.

Venäjä puolestaan hoitaa suoraan suhteitaan EU:n suurten kuten Saksan ja Ranskan kanssa. Ukrainan kriisi on tähän mennessä näyttänyt EU:n todellisen aseman ja kyvyn. Kun kriisi on selvitetty, EU:ssa on syytä käydä suoranuottinen arviointi sen kyvyistä rauhanrakentajana.

Virallinen Suomi on yhdessä muiden EU-maiden kanssa todennut, että Venäjä toimi Krimin tapauksessa kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Ukrainan kriisi kaikkineen testaa Suomen ulkopolitiikan. Suomelle on tärkeää hoitaa kansallisia etujaan kahdenvälisesti Venäjän kanssa kaikissa tilanteissa. Arkipäiväiset, mutta tärkeät asiat eivät suju, jos yhteydenpitoa Helsingin ja Moskovan välillä minimoidaan.

Ministeri Alexander Stubb peruutti suomalais-venäläisen talouskomission kokouksen. Se ei olisi ollut huippukokous, vaan asialistalla oli ja on ns. arkipäiväisiä asioita.

Peruuttaminen oli virhe.

Myös pitemmän päälle on toki toimittava EU-rintamassa, mutta samalla on viisautta huolehtia kahdenvälisten asioiden sujumisesta.

Joutuu kysymään, ovatko Paasikiven opit unohtumassa.

Pohjolan vakaus, sotilaallinen liittoutumattomuus ja pystyvä puolustus liittyvät toisiinsa. Pohjolan vakaudella on ollut vuosikymmeniä myönteinen rauhoittava vaikutus laajemminkin. Suomen ja Ruotsin pysyttäytyminen sotilasliiton ulkopuolella, niiden tiivistyvä keskinäinen yhteistyö ja Suomen uskottava puolustuskyky ovat Pohjolan turvallisuuspoliittisen vakauden avaimia, katsoipa asiaa lännestä tai idästä.

Suomen puolustuksen tulevaisuutta onkin tarkasteltava myös laajemmasta kuin oman turvallisuuden näkökulmasta.

Puolustuksen uskottavuus ratkeaa vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Tohtori Arto Nokkala toteaa tuoreessa kirjassaan Kyky ja tahto, että ”Suomella on mahdollisuus verraten pienellä määrärahojen korotuksella pitää yllä sotilaallisin perustein riittävä kansallinen puolustuskyky 2020-luvullakin”.

Kun maailma myllertää niin kuin tekee nyt, kannattaa palauttaa mieliin vanhojen presidenttiemme Paasikiven (tosiasiain tunnustaminen), Kekkosen (luottamus idässä ja lännessä) ja Koiviston (selviytymisidea) historiaan ja maantieteeseen ankkuroituvat turvallisuuspolitiikan perusteet.

Kirjoittaja valtiotieteen tohtori ja keskustan kansanedustaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kilpailuttamisissa hinta ei voi olla ainoa valintaperuste

Lypsykoneessa

Rinneturmia ei voi mitenkään kokonaan estää

Voi tikkerperkele

Kristittyjen pitää sopia perheriitansa

Anne Berner on keskustalle ongelma loppuun asti

Savolainen hulluus luo elämää

Ruokaturvallisuus säilyy vain jatkuvalla työllä

Kaikki ympäristökäyttäytymisen lajit

Kansa kuului Talvivaarassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.