Kaikkeen pitää varautua

Entinen kansanedustaja ja entinen pitkäaikainen ministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ei yllättänyt ketään, kun hän kesällä vaati Suomen irtautumista eurosta. Väyrynen on johdonmukainen EU-kriitikko. Hän vastusti Suomen liittymistä EU:hun 1990-luvulla eikä olisi myöskään hyväksynyt Suomen liittymistä euroon. Viimeksi mainitussa poliittisessa kamppailussa hänellä oli takanaan oman puolueensa tuki, toisin kuin Suomen liittyessä EU:hun.

Väyrysen vaatimus eurosta irrottautumisesta juuri nyt johtui luonnollisesti epävarmuudesta, joka tällä hetkellä jäytää koko euroaluetta. Kreikka kipuilee talousvaikeuksiensa kanssa, eikä muiden euromaiden tuki ainakaan vielä ole auttanut. Joidenkin mielestä nyt ostetaan vain aikaa ja edessä on lopulta Kreikan joutuminen velkasaneeraukseen. Arvailut ovat kiihdyttäneet puheita siitä, että ainakin Kreikan pitäisi luopua eurosta.

Väyrysen puoluetoveri, edellisen hallituksen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sanoi Suomen Tietotoimiston haastattelussa sunnuntaina, että Suomen pitäisi varautua siihen, että euroalue hajoaisi kokonaan tai osittain. Pekkarinen ei kannata Suomen yksipuolista irrottautumista eurosta ja pitää toistaiseksi epätodennäköisenä vaihtoehtona sitäkin, että euroalue murentuisi kokonaan.

Pekkarinen on ollut pitkään ministerinä ja tietää tietysti hyvin, että valtiot varautuvat kaikenlaisiin vaihtoehtoihin. Kansainväliset liitot ja sopimukset saattavat aina purkautua, eikä ole viisasta, että sellaisten vaihtoehtojen varalle ei olisi minkäänlaisia suunnitelmia. Suunnitelmat pidetään kuitenkin visusti kassakaapissa. Jos ne tulisivat julki, ne saattaisivat toimia itseään toteuttavina ennusteina, kuten Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich STT:n haastattelussa aivan oikein toteaa.

Nykyisen hallituksen tärkein ja ajankohtaisin tehtävä onkin toimia yhdessä muiden euromaiden hallitusten kanssa niin, että varasuunnitelmiaan ei koskaan tarvitsisi turvautua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.