Kaikki työ on arvokasta

Samaan aikaan kun Suomessa työttömyys lisääntyy, ulkomailta tulee väkeä tarjolla oleviin työpaikkoihin. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Auto- ja kuljetusalan keskusliiton entinen puheenjohtaja ja ex-kansanedustaja Risto Kuisma.

Facebook-kirjoituksessa aikoinaan lakkokenraalina legendaariseen maineeseen noussut Kuisma toteaa, että järjestelmässä on vikaa, kun taloudellisesti järkevämpää on nostaa työttömyyskorvausta kuin käydä töistä ja elää työstä saatavalla palkalla. Hän ottaa ammattinimikkeistä havaintomateriaaliksi marjanpoimijat, siivoojat ja pääkaupunkiseudulla myös bussikuskit, joihin suomalaiset motivoituvat huonosti.

Maalaisjärkikin sanoo, että työn vastaanottaminen ja tekeminen pitää olla aina kannattavampaa ja sitä kautta kannustavampaa kuin siitä kieltäytyminen. Kun suomalaista järjestelmää on vuosikymmenien aikana rakennettu, osin on unohtunut tarkastella kokonaisuutta ja sen toimivuutta.

Kun Suomen talous on ollut alavireinen jo pitkään, kaikki mahdolliset kivet tuottavuuden parantamiseksi on käännettävä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on oikealla asialla niin sanottujen kannustinloukkujen purkamisessa.

Työttömyysturvajärjestelmä on luonnollisesti viritettävä sellaiseksi, että se antaa suojan, kun työpaikka menee. Se kuuluu hyvinvointivaltion perusolemukseen. Jos työtä on tarjolla, järjestelmän ei pidä estää työllistymistä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vanhankissanpäivät

Pahat, rumat ja päästöttömät

EU:n on muodostettava oma ääni maailmanpolitiikassa

Soten kaatuminen närästäisi Pohjois-Savossa

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.