Kainuun mallilla

Paavo Lipposen hallituskaudella käynnistetty Kainuun maakunnallinen hallintokokeilu on herättänyt alusta lähtien ristiriitaisia tunteita. Toiset ovat pitäneet järkevänä kunnallisten peruspalvelujen tuottamisen niputtamista suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Toiset ovat paheksuneet, miten pienet kunnat jäävät isompien jyrän alle. Jos ei ole löydetty muita vikoja, niin on ainakin sanottu, että uusi maakunnallinen järjestelmä on sekava.

Kainuun mallista valmistunut väliraportti kertoo uudistuksen täyttäneen ainakin yhden keskeisen tavoitteen: kuntien sosiaali- ja terveysmenojen kasvu on jäänyt huomattavasti pienemmäksi kuin jos kunnat olisivat tuottaneet entiseen tapaan palvelut itsenäisesti. Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi on innoissaan väliraportin tuloksista ja sanoo, ettei vanhaan ole paluuta.

Kiviniemi uskoo myös Kainuun mallin leviävän muihin maakuntiin. Kainuun kokoisia muutaman kunnan maakuntia on maassa useita, ja ainakin Etelä-Karjalassa ollaan jo valmistelemassa samankaltaisia ratkaisuja, joita kainuulaiset ovat jo jonkin aikaa harjoitelleet.

Savossa pitää tietysti pohtia, soveltuuko Kainuun malli myös tänne?

Jos missä niin erityisesti Savon kunnilla on ollut henkisiä vaikeuksia tehdä Paras-hankkeen vaatimia ratkaisuja kuntien välisen yhteistyön tiivistämisestä. Kuntaliitoksia on syntynyt minimaalisen vähän, ja liki yhtä ylivoimaiselta on näyttänyt sosiaali- ja terveydenhuollon edellyttämien yhteistyöalueiden rakentaminen. Paras-hanke on Savossa hajallaan kuin Hujasen eväät.

Jos kaksi tai kolme naapurikuntaa eivät pysty vapaaehtoiseen yhteistyöhön, niin miten ne onnistutaan saamaan mukaan koko maakunnan kattavaan järjestelmään? Siinä mielenkiintoinen kysymys. Savon kuntien ei tarvitse kopioida koko Kainuun mallia, mutta järkevää olisi poimia siitä taloudellisesti maukkaimmat palat. Ei Savossakaan ole rahaa tärvättäväksi asti.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.