Kaivoksen uuvuttamat

Kuvasin muutama viikko sitten Sonkajärvellä materiaalia Sampsa Oinaalan ja Mika Koskisen Vihreä kaivos -dokumenttia varten. Kohde oli kuulemistilaisuus, jossa Talvivaara ja Kainuun ja Pohjois-Savon ely-keskukset kertoivat Talvivaaran vaikutuksista ympäristöön.

Tilaisuuden luonne oli entuudesta tuttu: kansalaiset valittivat, kaivos väisteli ja ely-keskukset olivat mielestään tehneet kaiken oikein. Silmiinpistävää kuitenkin oli, kuinka vuosia kestäneen prosessin vaikutukset alkoivat näkyä monen läsnäolijan kasvoista ja olemuksesta.

Kuvasin alustusten ja kommenttien aikana eturiviä, jossa istuivat Talvivaaran ja ely-keskusten edustajat, joista muutama kuunteli yleisökommentteja ylimielisesti tuhahdellen ja silmin nähden ärtyneenä. Joku vastasi selittäen asioita kuin pikkulapselle.

Välinpitämättömät olivat kuitenkin vähemmistössä, sillä yleisilme oli uupunut.

Yleisössä oli murheellisia ilmeitä, mutta myös Talvivaaran rivistöstä näkyi, että viestinnän ammattilainenkin on vain ihminen. Hän voi palaa loppuun siinä missä muutkin, vaikka palkka olisi kova.

Ely-keskuksen rintaman puolestaan rikkoi yksi sinnikkäimmistä kansalaisaktivisteista, joka jätti kameran kuvaamaan, etsi istumapaikan ja nukahti.

Tilanne oli periaatteessa dokumentaristin kannalta herkullinen, mutta kuvaaminen tuntui suorastaan kiusalliselta, kun ennen kaikkea tunsin myötätuntoa ja toivoin voimia osapuolille.

En ole seurannut Talvivaaran vaiheita järjestelmällisesti, mutta kaivoksen tarina on lähellä loppua, ellei ihmettä tapahdu. Torstaisen tiedon mukaan kaivostoiminta loppuu, jäljelle jää valtava kuoppa, laajat ympäristövahingot, satoja työttömiä, pettyneitä piensijoittajia ja konkurssiin ajautuvia alihankkijoita.

Näiden lisäksi jää lukuisa joukko aikaansaavia, aktiivisia ihmisiä, jotka ovat muutamassa vuodessa polttaneet itsensä loppuun yrittäessään korjata pahenevaa tilannetta. Niin kauan kuin taistelu jatkuu, sen tuoma adrenaliini pitää vielä nämä ihmiset liikkeessä, mutta kun ratkaisu tulee, moni poistuu vähin äänin nuolemaan haavojaan. Voittajana selviää tuskin kukaan.

Jos Talvivaaran toiminta jatkuu konkurssimenettelyn jälkeen, todella avoin keskustelu ei ole mahdollista, koska kaivokseen liittyy liikaa vastakkaisia intressejä ja liian moni on puolustusasemissa. Jos toiminta loppuu, voi vain toivoa, että Kainuussa ja Ylä-Savossa kaivetaan jostain ylivertainen sovittelija, joka pitää jälkipelin siistinä ja korjaa, mitä korjattavissa on.

Parhaassa tapauksessa tiedonkulku avautuu, virheet voi myöntää menettämättä kunniaansa ja yhteisestä koettelemuksesta tulee yhdistävä voimavara.

Pahimmassa tapauksessa energia menee syyttelyyn ja lopulta käteen jäävät vain vahingot ja katkera yksinäisyys, kun suuri draama on ohi, eikä mediaakaan enää kiinnosta.

Kirjoittaja on heinäveteläinen elokuvaohjaaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Hyvä vihollinen

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.