Kaksi hautaa

Kaksi laatikkoa hautaa ihmisen: arkku ja televisio, sanoo venäläinen aforismi.

Toimittaja Outi Parikan viime vuonna ilmestynyt kirja Äiti Venäjän aapinen on erittäin mielenkiintoinen lukukokemus, joka sisältää paljon pohtimisen arvoista myös omaa maatamme ajatellen. Vertailua voi harjoittaa vaikkapa medioiden kohdalla.

Naapurimaassamme televisio on ensisijainen tiedonlähde, lehdet vasta toissijainen. Valtion hallitsemat neljä kanavaa suoltavat kuitenkin yhteiskunnallisesti, moniarvoisuuden ja monipuolisuuden kannalta varsin kyseenalaista informaatiota. Koko media-ala on vielä valtion vahvassa kontrollissa.

Olisiko niin parempi myös meillä? Pakosta, siis nykyisen digisekamelskan ja kaupallisuuden ylikorostuksen aikana, joutuu tätäkin miettimään.

Paluuta valtio- ja keskusjohtoisuuteen ei tietysti meillä ole. Silti jotakin tolkkua nykytilanteeseen tulisi saada. Yksi ylilyönti Ylen taholta on se, että katselusta vapaaehtoisesti luopuneita painostetaan puhelinkampanjalla uudistamaan tv-lupansa. Ikään kuin ei olisi oikeutta elää kokonaan ilman tuota laatikkoa...

Varsinainen suomalaisen tiedotusilmapiirin syöpä on iltapäivälehtien ylivalta.

En hyväksy edellisen ulkoministerin enkä pääministerinkään käytöstä tahi elämän mallia. Lisäksi on sanottava, että iltapäivälehtien tapa toimia lisättynä viihdealan aikakauslehtien sisältöaineksella on sekä meidän ihmisten alhaisimpien vaistojen hyväksikäyttöä että samalla raakaa taloudellista hyödyntavoittelua.

Voisi ehkä todeta niinkin, että suomalaisen julkisuuden henkilön hauta, kuvaannollisesti, on iltapäivälehtien hampaisiin joutuminen. Se voi tapahtua sekä syystä että syyttä. Ja silloin voi syntyä inhimillisen elämän kannalta synkkää jälkeä. Kuitenkin on mautonta ja yliampuvaa puhua ristiinnaulitsemisesta.

Media kokonaisuudessaan on yhteiskunnan vastuullinen toimija. Siellä tehdään laadukasta työtä monenlaisten paineiden alla. Myös kirkko ja me kirkon ihmiset voisimme osallistua nykyistä enemmän tiedotusvälineiden sisällön tuottamiseen.

Kannatan, kuten arkkipiispammekin, työn alla olevaa dokumenttisarjaa kuolemaa lähestyvistä ihmisistä. Ehkä mitään muuta emme niin paljon tarvitse tässä nykyisessä elämänsykkeessä kuin loppumme ajattelemista ja kohtaamista. Tätä tarvetta tuo etukäteen kiistelty ja tuomittu sarja voi parhaimmillaan, siis hyvin toteutettuna, edistää. Jäämme odottamaan...

Itse olen uutisten ja ajankohtaisohjelmien suurkuluttaja eri medioissa. Pidän niiden tasoa Suomessa, vertauskohtana vaikkapa kauko-itä tai USA, erittäin hyvänä niin TV:ssä kuin radiossa. Monella muullakin mittarilla,muun muassa sanomalehtien aseman säilymisessä, maamme on kansainvälisesti korkealla.

Silti erityisesti internetin käyttöön liittyvät ongelmat on syytä tiedostaa. Onko nettiruudun tuijottamisesta tulossa hautamme? Sekä fyysisesti että henkisesti? Ja vielä: voiko pieneen kännykkäruutuun ahtaa koko maailmantodellisuuden?

Joka tätä kehitystä ihannoi ja siihen riippuvuuden koukkuun joutuu, voi menettää jotakin ihmisyydestään. Tekninen verkottuminen ei koskaan korvaa oikeaa ihmisläheisyyttä.

Niinpä on korostettava keskittymistä ja ajatustyötä vaativan ajankäytön merkitystä, samoin meluttoman ympäristön ja hiljentymisen myönteisiä vaikutuksia. Siksi lukeminen ja musiikin kuuntelu ovat arvokkaimpia ajanvietteen muotoja.

Ne auttavat meitä myös parhaiten muistamaan kuolevaisuuttamme.

Kirjoittaja on Hankasalmen kirkkoherra.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.