Kamera, joka maksaa liikaa

Julkisuudessa paljon esillä olleessa liikkuvan poliisin ammattitaidon arvostamisessa kyse ei ole vastalauseesta paikallispoliisille.Paikallispoliisi ansaitsee tukea ja sparrausta omiin vahvuuksiinsa –ei sekään hyödy valvonnan, vallan ja rahoituksen keskittämisestä Poliisihallituksen Helsingin päämajaan.

Suomessa kuolee kuitenkin kolme kertaa enemmän ihmisiä liikenteessä kuin esimerkiksi väkivallan teoissa. Liikenne tappaa, ja poliisi on katsottu yhdeksi vastuuviranomaiseksi tekemään asialle jotain.

LP:n tehokkuus juuri omassa työssään on osoitettu niin monissa selvityksissä, kyselyissä ja tulosseurannoissa 2000-luvullakin, että oli lopulta yllätys, miten kepoisan uudistusraportin poliisiylijohdon ryhmä tällä kertaa väsäsi.

Poliisia odottavat hallituksen määräämät säästöt vuoteen 2016. Operatiiviseen toimintaan korvamerkittyä lisärahaakin tulee ensi vuodesta uudistusraportin sisällöstä riippumatta. Nämä ovat faktat.

Media ja kansanedustajat pyytävät säästöohjelmaa kiihkottomin perusteluin ja pätevin laskuin, jotta organisaatiota muokataan kustannustehokkaammaksi ilman, että palvelut kärsivät pahoin ja työn vaatimukset kiristyvät epärealistisiksi.

Uudistuksen esittelyyn poliitikoille sisältyy nimittäin silmänkääntötemppuja, joista yksi on juuri LP:n rooli raportissa. LP:n toiminnassa on varmasti säästettävää ja uudistettavaakin, mutta sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) uskoo, että paikallisissa poliisilaitoksissa ja liikkuvassa poliisissa on valtava päällekkäinen hallinto, josta voi saada ”miljoonien säästöt”.

Uskon viime aikoina häntä haastatelleena, että ministeri vilpittömästi haluaa toteuttaa hyvän uudistuksen, mutta hänet on briiffattu erittäin tarkoitushakuisesti.

Hänen luulemansa raskas hallinto maakunnissa tarkoittaa, että raportissa esimerkiksi LP:n sakkojen kirjaamisen aika tietojärjestelmään on laskettu ”hallinnoksi ja tukitoimiksi”. Samaan kohtaan on kirjattu LP:n autojen ja laitteiden kunnossapito toisin kuin paikallispoliisin tilastoissa.

Todellisuudessa esimerkiksi koko Pohjois-Savossa LP:llä on esimerkiksi päällystöä vain yksi ylikomisario ja hänkin hoitaa myös LP:n hallinnon Pohjois-Karjalassa ja osallistuu monenlaiseen käytännön liikenneturvallisuustyöhön.

Räsäsen uskomat ”miljoonien eurojen raskaat hallinnot” maakunnissa ovat kirjauskikkailuja, sillä oikeasti niitä miljoonia ei ole Itä-Suomessa, vaan puroina muun muassa hankintojen ja kokoustamiskulttuurin epäkohdissa ja keskushallinnon päällekäisyyksissä.

Käytännössä jo sakotettavien oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että alkometrit, vaaka-autot, keskinopeusmittarit tai ylipäätään poliisin ajokalusto huolletaan asianmukaisesti. Sakkojen kirjauksen kangertelut olisi voinut hoitaa jo uusimalla tietojärjestelmät, ei vähentämällä duunareita.

Raporttiin on siis laskettu hallinnoksi välttämätöntä käytännön työtä, jota vähentämällä loppuisivat osa toiminnoistakin. Tällainen on härski tapa suunnata paineet täysillä taas maakuntiin sen sijaan, että aidosti kehitettäisiin poliisin hallintokulttuuria ja perattaisiin varsinaisia kulukeskittymiä.

Ja huom., lähihallintoa tarvitaan. Etäylijohdon arvostelu ei tarkoita, etteikö maakunnissa tarvittaisi harkitun kokoinen joukko päälliköitä ja muuta päällystöä –tai heidän työnsä kaatuisivat alempien niskaan vaikka valta valuisi etelään.

Liian tiivis, paisuva keskusjohtoisuus on paikalliselle poliisille suurin tämän hetken paineiden aiheuttaja. Keskittäminen ylijohdon välittömään alaisuuteen lisää palavereja, tyhjäkäyntiä, matkakuluja sekä voi viivästyttää ottautumista paikallisiin ongelmakohtiin.

Konkreettinen pieni esimerkki kertoo paljon. Ylijohto on vienyt paikallisilta oikeuksia tehdä itse hankintoja. Nyt kun Volkswagen Transporteriin tarvitsee asentaa lisävalot, se maksaa keskitetyn hankinnan kautta 1850 euroa. Jos autovastaava käyttäisi autoa kuopiolaisessa liikkeessä, sama työ olisi 280 euroa. Rikostutkintaa varten digikamera maksaa keskitetyssä hankintajärjestelmässä 1 520 euroa. Kuopiolaisliikkeessä kameran sama malli näkyy maksavan 250 euroa –ja tarjouksessa 180 euroa. Ja halvempiakin malleja voisi katsoa.

Tästä on konkreettisesti kyse, kun toimittajana kirjoitan lehteen, että hyihyi, ei näin veteliä uudistuslaskelmia, vaan reipasta oikeiden rahareikien perkausta.

Asta Tenhunen

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Vanhuspalveluissa on suo siellä ja vetelä täällä

Röyhkeä Trump haastaa johtamansa demokratian

Ystävänpäivän jälkeen

Potemisen kulissi

Lumesta tuli ympäristöpulma Helsingille

Eduskunta kompuroi tiedustelulakien kanssa

Hankkeet vivuttavat kehitystä

Suuri ja kallis seikkailu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.