Kannatus laskee kynnyksiä

Perussuomalaisten kannatuksen voimakas nousu ja keskustan kannatuksen selvä hiipuminen ovat luoneet maahan uuden poliittisen tilanteen. Nykyinen pääministeripuolue on vaarassa joutua oppositioon huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen. Perussuomalaiset taas uskaltavat jo vakavissaan miettiä ministerinsalkkuja.

Yleisradion tuoreimman kyselyn mukaan kokoomus on tällä hetkellä suosituin puolue. SDP:n ja keskustan kannatus näyttää laskeneen, keskustalla melko selvästi. SDP on mittauksen kakkonen ja kaulaa keskustaan on puolisentoista prosenttiyksikköä.

Keskustan kannoilla kolkuttelee Perussuomalaiset. Eroa on toki vielä tässä mittauksessa reilut kolme prosenttiyksikköä.

Vaaleihin on vielä aikaa yli viisi kuukautta, joten paljon ehtii tapahtua. Mahdollista on, että kolmen suurimman puolueen kannatuserot pienenevät, jolloin suurimman puolueen asemasta ja pääministerin paikasta käydään vielä tiukka kisa.

Vaikka kokoomuksen etumatka säilyisi, saattaa keskusta vielä kiriä SDP:n ohi. Se merkitsisi melko varmasti nykyisen hallituspohjan jatkamista. Yhtä mahdollista kuitenkin on, että keskustan kannatus laskee edelleen. Se saattaisi tuoda valtaan sinipunan.

Harvat uskovat, että Perussuomalaiset lopulta yltäisivät vaaleissa Taloustutkimuksen mittaamaan runsaan 14 prosentin tai vieläkin suurempaan kannatukseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Perussuomalaisten edeltäjä SMP selätti "roknoosit" kaksi kertaa, vuosina 1970 ja 1983. Entäpä jos vuoden 2011 eduskuntavaaleissa nähdään vielä suurempi yllätys?

Perussuomalaisten kannatuksen nousu on tehnyt puheenjohtaja Timo Soinin varovaiseksi. Jyrkkyys puheista on hävinnyt.

Ylen A-plus -ohjelmassa kuluneen viikon keskiviikkona Soini kyllä otti kantaa, mutta ei asetellut kynnyskysymyksiä hallitukseen menolle. Se on selvä merkki siitä, että Soini jo varautuu mahdollisiin hallitusneuvotteluihin. Hirttosilmukkaa ei kannata pujottaa omaa kaulaansa.

Hyvä esimerkki oli Soinin vastaus, kun häneltä kysyttiin Perussuomalaisten kantaa eläkeiän alarajan nostamiseen nykyisestä 63 vuodesta. Sitä Soini vastustaa, mutta mikään hallituskysymys se ei ole.

- Ei se ole sellainen kysymys kuin sosiaalidemokraateille. Se (nykyinen ikäraja) on tavoite, jossa olisi hyvä pysyä, mutta yhtenä osana sitä voidaan joutua liikuttamaan, Soini sanoi.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen julisti elokuussa puolueensa eduskuntaryhmän kokouksessa kolme kynnyskysymystä hallitukseen menolle. Työllisyysmäärärahoja on nostettava, samoin kuin pääomaveroa. Kolmas lupaus oli, että SDP ei ole hallituksessa, joka leikkaa työeläkkeitä.

Työllisyysmäärärahoja voivat hyvin nostaa muutkin puolueet. Pääomaveron nostamiseen ovat valmiita myös nykyiset hallituspuolueet.

Työeläkkeiden leikkaamista ei ole esittänyt kukaan, mutta Urpilainen tarkensi kolmannen kynnyskysymyksen tarkoittavan myös sitä, että eläkeiän alarajaa ei nosteta, jos SDP on hallituksessa.

Uskotaan, että tarkennus oli harkittu tarkasti.

Toimet työurien pidentämiseksi ovat sataprosenttisen varmasti yksi keskeisimmistä sovittavista asioista seuraavissa hallitusneuvotteluissa riippumatta siitä, mitkä puolueet niitä käyvät. Jos työuria ei saada pidennettyä, on valtion taloutta tasapainotettava pelkästään leikkaamalla valtion menoja ja korottamalla veroja. Talouden kasvu ei alijäämää korjaa.

Jos SDP tosissaan aikoo hallitukseen, sen on viimeistään hallitusneuvotteluissa pyörrettävä Urpilaisen sanomisia. Muissa puolueissa arvellaan, että juuri niin käy.

Suomalaisten keskimääräinen eläköitymisikä on jo tällä hetkellä hitaassa nousussa, mutta se ei riitä. Hallitusneuvotteluissa puolueilla on kolme vaihtoehtoa: eläkeiän alarajan nostaminen, varhaiseläkkeiden ja työttömyyseläkeputken alaikärajojen nostaminen tai yhdistelmä molemmista.

Ammattiyhdistysliikkeelle jonkun vaihtoehdon hyväksyminen on helpompaa, jos sitä tekemässä on myös SDP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.