Kansakunnalla ei ole varaa välivuoteen

Vuonna 2007 valittu nykyinen eduskunta aloitti tiistaina varsinaisen työnsä vaalikauden viimeisillä valtiopäivillä. Matti Vanhanen (kesk.) antoi pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta vuonna 2010 ja eduskuntaryhmät sekä yksittäiset kansanedustajat arvioivat ilmoitusta. Niin kuin tapana on, hallitusryhmät kiittelivät ja oppositioryhmät moitiskelivat.

Jos puheenvuoroista kuitenkin kuorii retoriikan ja puoluepoliittisen kuorrutuksen, huomaa helposti, että eduskunnan ymmärrys edessä olevista vaikeista vuosista on yhteinen. Kansakunnalla ei ole varaa välivuoteen, totesi viikko sitten sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittu Eero Heinäluoma. Vaikka Heinäluoma ei sitä myönnäkään, kaikki eduskuntaryhmät ja hallitus ovat tästä asiasta samaa mieltä.

Pääministeri Vanhasen eduskunnalle antama ilmoitus ei yllätyksiä sisältänyt. Pääministeri nojasi arvionsa edessä olevasta urakasta valtiovarainministeriön viime viikolla julkistamaan arvioon julkisen talouden kestävyysvajeesta. Edessä on kahden vaalikauden mittainen julkisen talouden matokuuri, joka on Vanhasen mukaan saatava käyntiin jo ensi vuonna.

Hallituksen ajoitus perustuu näkemykseen, jonka mukaan talous vielä tänä vuonna kasvaa kituliaasti - vain 0,7 prosenttia - eivätkä näkymät ensi vuodellekaan ole täysin kirkkaat. Valtiovarainministeriön arvio silti on, että talouskasvu ensi vuonna vahvistuu niin paljon, että se ei taivu, vaikka julkista taloutta ryhdyttäisiinkin veroja nostamalla ja menoja leikkaamalla kiristämään.

Vanhasen mukaan hallitus on kiirehtinyt Martti Hetemäen johtamaa verotyöryhmää, jotta se saisi esityksensä valmiiksi ennen sille annettua määräaikaa. Niin pitääkin tehdä.

Hallituksen on saatava aikaan myös päätöksiä, joilla voidaan vaikuttaa erityisesti vaikeaan nuorisotyöttömyyteen. Vaikka työttömyys ei tänä vuonna nousisikaan aivan niin korkeaksi kuin pahimmissa skenaarioissa vielä muutama kuukausi sitten arvioitiin, ovat etenkin touko- ja kesäkuu tässä suhteessa vaikeita. Siksi uusia toimenpiteitä kaivataan kipeästi.

SDP:n Heinäluoma kaipaili metsäteollisuuden pelastusohjelmaa. Parasta lääkettä tässä vaiheessa olisi, jos hallitus nopeasti saisi aikaan energiaverotuksen uudistuksen. Tähän saakka on näperrelty, tarvittaisiin reippaita ratkaisuja, jotka todella vaikuttavat.

Hallitus yksin ei ole vastuussa siitä, että kansakunta ei joudu pitämään välivuotta. Samalla tavalla on toimittava myös eduskuntaryhmien ja yksittäisten kansanedustajien. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi toivoi, että kansanedustajat eivät sortuisi kiusaukseen kääntää katsettaan jo lähestyviin eduskuntavaaleihin. Samaa toivomme mekin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.