Kardinaalimoka oli lähellä

Pitkään jatkunut poliittinen vääntö hovi- ja hallinto-oikeuksien sijoituspaikoista sai yllättävän sekä itäsuomalaisten kannalta onnellisen päätöksen, kun oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) lopulta taipui kovan julkisen paineen ja järkiperusteiden edessä.

Kuopio saa pitää sekä hovi- että hallinto-oikeudet. Lisäksi Kouvolan hallinto-oikeuden toiminnot siirtyvät kokonaan Kuopioon. Käytännössä Henrikssonin päätös on lähes päinvastainen kuin mitä korkeimman oikeuden emerituspresidentin Leif Sevónin johtama toimikunta ehdotti.

Henrikssonin esitys pitää vielä alistaa eduskunnalle, joka viime kädessä päättää hovioikeuksien paikkakunnat. Lopputulos on käytännössä sinettiä vailla, vaikka Kaakkois-Suomesta soraääniä varmasti nousee. Selvää on myös se, että vastustajat yrittävät vielä kaataa esityksen. Pyristely on kuitenkin hyödytöntä: Henrikssonin esitys on oikeudenkäytön ja oikeusturvan näkökulmasta järkevä. Mikään muu kuin kapeakatseinen aluepolitiikka ei tue toimikunnan ehdotusta sijoittaa Kouvolaan hovioikeus ja Kuopioon hallinto-oikeus.

 

Kuopion asema vahvana oikeudenkäytön keskuksena tulee entisestään korostumaan. Vuodesta 2014 alkaen tärkeimmät oikeuskeskittymät sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Vaasassa. Niissä on jatkossa sekä hovi- että hallinto-oikeudet.

Kuten Kuopion hovioikeuden juuri eläköitynyt presidentti Mikael Krogerus toteaa, Itä-Suomeen voidaan ryhtyä kehittämään vetovoimaista oikeuskeskittymää, joka houkuttelee sekä tuomarien että asianajajien parhaimmistoa.

Itä-Suomen yliopiston ja tuomioistuinten välisen yhteistyön lisäämistä kannattaa alkaa tosissaan miettiä. Taustalla on tietenkin ajatus oikeustieteen tutkinnonanto-oikeudesta. Tätä mahdollisuutta esittää muun muassa Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Juha Hyvärinen.

 

Henriksson osaa katsoa isompaa kuvaa ohi alue- ja siltarumpupolitiikan. Tilanne oli varmasti poliittisestikin hankala, sillä Kouvolan seutu on rakennemuutosaluetta, josta on kadonnut viime vuosina tuhansia työpaikkoja. On luonnollista, että Kouvolaan toivotaan valtion työpaikkoja. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole perusteita sille, että aluepolitiikka nostetaan ykköskriteeriksi, jolla jyrätään kaikkien kansalaisten oikeusturva ja oikeudenkäytön kehittäminen myös tulevaisuudessa.

Taistelu tuomioistuimista on vaarallinen ja varoittava esimerkki siitä, millaisiin kalliisiin virheisiin politiikan sotkeminen joka asiaan voi johtaa. Näistä virheistä varoitti muun muassa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo pohdinnoissaan, jotka hän lähetti keväällä omissa nimissään ministeriölle ja toimikunnalle.

Toimikunnan päätä ei käännetty edes faktoilla, eikä oikeusministeriössäkään hirveästi ymmärrystä tosiasioille riittänyt. Siksi rahaa ja virkamiesten aikaa selvitystyöhön käytettiin liian kauan. Peli olisi pitänyt viheltää poikki ajat sitten.

 

Sevónin toimikunta olisi vienyt oikeudenkäyttöä ajassa taaksepäin. Sen sijaan Henrikssonin esityksen toteutuminen mahdollistaa oikeudenkäytön kehittämisen samaan suuntaan kuin vaikkapa Norjassa ja Tanskassa. Krogerus pitää mahdollisena, että hallintotuomioistuimet ja yleiset tuomioistuimet voisivat jonain päivänä yhdistyä. Koskelo puolestaan on jo aikaisemmin esittänyt isompia keskittymiä ja sitä, että neljäkin hovioikeutta olisi riittänyt. Molempien ajatus tulevasta suunnasta lienee samanlainen.

 

Ilman Krogeruksen sitkeyttä ja Koskelon suorasanaisuutta tulos olisi voinut olla toisenlainen. Heillä oli iso rooli Henrikssonin vakuuttamisessa. Krogeruksen ja Koskelon kanta heijastelee myös tuomarien ja lakimiesten enemmistön näkemyksiä. Kouvolassa ennätettiin jo haukkua Kuopiota hallituksen kummipojaksi, koska pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on kotoisin Siilinjärveltä. Katainen antoi kuitenkin vastuuministerin tehdä työnsä, vaikka eiköhän kaikille ole ollut selvää, että Katainen on kiinnostunut lopputuloksesta.

 

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kahdet tärkeät vaalit ajoittuivat liian lähekkäin

Mökkeily ei hiivu vaan muuttaa muotoaan

Lisää liiketoimintaosaamista

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Härskit myyjät kodeissamme

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.