Kasvu pysyy hitaana

Valkoinen talo suhtautuu tuoreessa talouskatsauksessaan varovaisen myönteisesti USA:n talouden kasvumahdollisuuksiin. Maan johto arvioi, että pahin on ohi ja valtiontalous porskuttaa kasvu-uralla.

Amerikkalaisten talousnäkymät ovat kieltämättä parantuneet, mutta hurraa-huutoihin ei silti ole aihetta. Takana on maan pahin talouskriisi 70 vuoteen. Työttömyys ja asuntomarkkinoiden heikko tilanne ovat suurimpia huolenaiheita.

Yhdysvalloissa menetettiin taantuman aikana lähes yhdeksän miljoonaa työpaikkaa. Työttömyysaste laski tammikuussa 9 prosenttiin joulukuun 9,4 prosentista.

Työttömyys on ollut yhdeksässä prosentissa tai sen yläpuolella aina toukokuusta 2009 lähtien. Kyseessä on pisin korkean työttömyyden jakso vuoden 1948 jälkeen. Tämä ei voi olla vaikuttamatta amerikkalaiseen elämänmenoon. Kulutus on matalalla tasolla.

Presidentti Barack Obaman hallinnon tavoitteena on tuplata vienti. Tavoitteen toteutuminen tietäisi työttömyyden roimaa laskua ja kulutuksen kasvua. Se olisi hyvää polttoainetta supervaltion yskivälle taloudelle.

Amerikkalaisten ainoa uhka eivät ole kotikutoiset ongelmat. USA joutuu kamppailemaan maailman talousveturin paikasta nimenomaan Kiinan kanssa. Kiinalaisomistus Yhdysvalloissa on kasvanut viime vuosina huimasti. Kiina käyttää häikäilemättömästi hyväkseen talouskorttiaan.

Valkoisen talon kasvuennuste vastasi helmikuussa annetun budjettiesityksen lukuja. Tämän vuoden talouskasvuennuste on 3,1 prosenttia.

Seuraavien neljän vuoden ajalle ennakoidaan keskimäärin 4,1 prosentin talouskasvua. Suunta on hyvä, mutta kasvuvauhti on hidas. Maailmantalouden kannalta USA:n kasvuluvuilla on suuri merkitys. Hyvät uutiset antavat potkua myös pienen Suomen taloudelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vereslihalla

Sote-palvelujen järjestämisessä liikaa vaihtelua

Hallituksen on kannettava vastuunsa turvallisuudesta

Uusi hallitus tarvitsee vahvan alun

Pohjoinen lämpeni ja poro nääntyi nälkään

Vastakkainasettelun ilmapiirissä on kiky-lisää

Kalakukon nimisuoja ei toimi toivotusti

Osataanko yhteisöllisyyttä arvostaa ja johtaa?

Hyvä elämä, armelias kuolema, mielellään ei jäisen vuoren huipulla

Hallituksen on tärkeintä ryhtyä nyt oikeisiin töihin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.