Kasvun kynnyksellä

Pohjois-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi 7.6. 2010 maakuntaohjelmaan vuosille 2011-2014 konkreettisen tavoitteen: koulujärjestelmän tavoite on taata jokaiselle nuorelle ammattiosaamiseen johtava koulutus eli koulutustakuu.

Toimiva koulutusketju, koulutuksen kysyntälähtöisyys, työvoiman saatavuus kriittisillä aloilla sekä erityisesti onnistunut työvoimatarpeiden ennakointi ovat avaintekijöitä maakunnan onnistumiselle vuoteen 2014 mennessä. Koulutustakuu tukee keskeisesti maakuntamme talouteen ja väestöön liittyviä kasvu-, kehitys-, ja kilpailukykytavoitteita.

Koulutustakuun merkitys nähtiin samoin Kuopion johtamisfoorumissa26.8. esitetyissä yrittäjyyttä tukevissa teeseissä. Niitä esitellyt Lujatalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo on useissa muissa yhteyksissä korostanut myös työvoiman saatavuuden varmistamista sekä koulutuksen osumatarkkuuden parantamista. Isotalo painotti myös yritysten vastuuta tarjota vastavalmistuneille nuorillemme työpaikka yrityksissä ilman suurta työkokemusvaadetta.

Ajattelutapa on erinomainen ja kaikkia yrittäjiä koskeva. Siinä testataan myös yrittäjien yhteiskuntavastuuta konkreettisesti. Siis tyvestä puuhun työelämässä edelleen!

Maakuntavaltuuston linjauksessa todetaan koulutustakuun toteutumisen edellyttävän "riittävien koulutusresurssien lisäksi eri asteen oppilaitosten keskinäistä yhteistyötä sekä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa koulutuksen kehittämisessä sekä työssäoppimis- ja harjoittelupaikkojen saamisessa".

On rohkaisevaa havaita, että koulutustakuun saavuttamiseksi jo toimitaan. Iisalmen Sanomat kertoi äskettäin, miten Kiuruveden kaupunki ja sen lukion rehtori Martti Heinonen vetävät kaksivuotista EU-hanketta, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on pitää Ylä-Savo nuorille vetovoimaisena koulutus- ja myöhempänä työ-, ja asuinalueena.

Ylä-Savon lukioilla ja ammatillisilla oppilaitoksilla on koulutustakuutavoitetta edistävä yhteistyöote. Tavoitteena on joustavalla kurssitarjonnalla oppilaitosten kesken varmistaa sitä, ettei kenenkään nuoren tarvitsisi lähteä muualle opiskelemaan peruskoulun jälkeen vaan hän saa haluamansa toisen asteen koulutuksen Ylä-Savossa - tai vähintäänkin Pohjois-Savossa.

Koulutustakuu estää myös koulupudokkuutta eli jäämistä varhain, ilman omaa syytä yhteiskunnan "vilttiketjuun".

Vaativa tavoite Maakunnallisen koulutustakuun toteuttamista vaikeuttavat useat tekijät. Maakunnan sisällä tarvitaan avointa ja aktiivista yhteistyötä monella tasolla. Samoin täytyy onnistua Itä- Suomen maakuntien yhteistyöalueena - Savot ja Pohjois- Karjala yhdessä.

Oppilaitosten yhteistyö peruskoulujen opinto-ohjauksesta yliopistoihin sekä tarpeiden ennakointi elinkeinoelämän kanssa on myös ratkaisevaa.

Voimakkain haaste tulee kansallisesta kilpailusta. Aloituspaikkoja lisäämistä eri kouluasteilla vaikeuttavat tapahtuneen kehityksen pohjalta laaditut trendi- ja muut ennusteet. Ne tehdään herkästi koko Itä-Suomelle edelleen laskeviksi koskien eri toimialojen kasvua, ammattirakenteiden-, ja ikäluokkien muutoksia lähimmän 5- 15 vuoden jaksolla. Näin maakunta joutuu taistelemaan jo tapahtuneita laskevan kehityksen ja lukumäärän jatkumoita vastaan.

Ennusteiden tietoinen synkistely tukee vastaavasti kasvumaakuntien tavoitteita saada yhä enemmän aloituspaikkoja, investointeja ja muita kasvua vauhdittavia ratkaisuja osakseen.

Mitoitus ratkaisee Käynnistynyt mitoituspeli Opetusministeriön, maakuntien ja oppilaitosten kesken tulee olemaan armotonta.

Opetusministeriö käynnisti KESU-2016 -hankkeen yhdessä maakuntien liittojen kanssa. Laadittavassa koulutuksen kehittämissuunnitelmassa arvioidaan, ennakoidaan ensin eri toimialojen, ammattirakenteiden kasvun tai supistusten suunnat maakunnittain. Niiden varaan perustellaan aikanaan maakunnittaiset koulutusasteiden aloituspaikkamäärät.

Koulutuskysynnän ja -tarjonnan ennakointi on maakunnittain liittojen vetovastuulla. Pohjois-Savon liitto on aloittanut aivan konkreettisen jalkatyön osumatarkkuuden varmistamiseksi. Eri alojen yrittäjiä ja lukuisia muita tahoja haastatellaan valmisteluprosessin aikana oikean kuvan saamiseksi.

Mitä vahvemmin ja ripeämmin taloudellinen kasvu ja kehitys käynnistyy Pohjois-Savossa, sitä paremmat mahdollisuudet se tarjoaa saada Pohjois-Savoon uusia kasvun eväitä riittävinä ja monipuolisina oppilaitosten aloituspaikkoina lähivuosille.

Tämän vuoden luvut ovat rohkaisevia esim. ammatillisen koulutuksen kysynnässä. Pohjois-Savon ammatti-, ja aikuisopistoon oli 135 hakijaa 100 paikkaa kohden. Samoin oppisopimuskoulutuksen kysyntä on pysynyt usean vuoden ajan korkeana. Saadut lisäpaikat ovat riittämättömiä edelleen.

Mitä voimme itse tehdä Pohjois-Savossa kasvun kynnyksellä? Yksi suuri haaste on parantaa edelleen usean koulutusalan ja ammatin vetovoimaisuutta.

Kirjoittaja on Pohjois-Savon maakuntajohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.