Katto tulossa vastaan asuntomarkkinoilla

Pitkään ennakoitu käänne asuntomarkkinoilla näyttää tapahtuneen alkuvuodesta. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppamäärät tippuivat koko maassa tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia vuoden takaisesta.

Kesäkuussa pudotusta oli peräti 19 prosenttia. Osa asiantuntijoista muistutti lukujen ylitulkinnan vaaroista. Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ekonomisti Lauri Vuori toi esiin nostettujen asuntolainojen kehityksen ja ostoaikeet, jotka viittaavat siihen, ettei notkahdus jää pysyväksi. Totta on sekin, että talouden hyvän vireen, työllisyyden kohenemisen ja samaan aikaan yhä jatkuvan matalan korkotason pitäisi yleisen viisauden mukaan vain kannustaa asunnonostoon.

Toisaalta varoitusvalot ovat vilkkuneet koko kevään ja alkukesän ajan merkkeinä alan epäterveestä tilasta. Yleiskuva on, että sekä uusia että vanhoja asuntoja on jo tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Erityisesti sijoitusasunnoissa voi puhua hintakuplasta, jota lainsäätäjä on paisuttanut anteliaiden verovähennysoikeuksien ja julkisten asumistukien yhdistelmällä.

Kuopiossa oli jo toukokuussa myynnissä ennätysmäisen paljon asuntoja, yli 2 300 Etuovi.comissa. Määrä oli torstaihin mennessä pysynyt ennallaan. Kuopiossa uustuotantoa on valmistunut ja valmistuu paljon suhteessa pienentyneeseen muuttovoittoon.

Etenkin pienistä kerrostaloasunnoista, yksiöistä ja kaksioista, on ylitarjontaa, mikä viittaa siihen, että rakentajat ovat ladanneet liikaakin odotuksia sijoittajien kiinnostukseen. Opiskelijoiden asumistuen muutos lisää syksyllä osaltaan kysyntää pieniä vuokra-asuntoja kohtaan, mutta tämäkään ei ole markkinoiden luontaista kehitystä vaan päättäjien aiheuttamaa vinoutumaa.

Kun tarjonta paisuu liikaa, se alkaa hyydyttää kaikkea kauppaa, kun ostajaehdokkaat eivät saa myytyä vanhaansa alta pois. Monin paikoin odotettavissa olevasta hinnanlaskusta voivat iloita ainakin ensiasunnon ostajat. Osaa heistä hyödyttää myös kärjistyvä hintojen eriytyminen. Esimerkiksi Pieksämäellä neliöhinnat ovat painuneet niin alas, että kiinteistövälittäjät vihjaavat, ettei kenenkään kannata asua vuokralla (SS 2.8.).

Kehityskulut aiheuttavat kauhunvärityksiä vuokranantajille, jotka ovat luottaneet varmaan ja riskittömään tuloon. Eilispäivän menestystarinoissa on kasattu asuntovarallisuutta velaksi olemattomalla korolla ja vielä vähennetty yhtiölainoja verotuksessa. Jos sekä velalla että yhtiölainoilla rahoitetuissa taloyhtiöissä yhdellä jos toisella maksuvalmius pettää vaikkapa korkojen noustessa, voi musta pekka jäädä kouraan monella muullakin.

Kuopiossakin kiihkeä uudiskohteiden rakentaminen näkyy ja kuuluu keskustassa ja lähialueilla. Huojentavana tietona tulee, että keskisuurissa yliopistokaupungeissa vuokrien ja asuntojen hintojen suhde takaa vielä maan parhaat tuotot. Esimerkiksi Helsingin ydinalueilla katto on tulossa vastaan vuokrien nousussa ja vuokraamisen kannattavuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Maltillista alarmismia

Tutkimustietoa tarvitaan eri puolilta Suomea

Urheiluseurojen eettisiin pulmiin pitää tarttua

Leijaileva laipiolevy ja muuta pelottavaa

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Antelias budjettiehdotus muistaa maakuntiakin

Taidepetosjuttu ravistelee ortodoksikirkkoa

Anna kaekkes, vuan elä periks

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.