Kauna ja katkeruus

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) hermostui Suomen keskustaan välikysymyskeskustelussa vuonna 1996 ja ärähti:

”Hyvät kollegat! Keskusta lietsoo politiikallaan yhteiskunnallisia vastakohtia:

– pohjoista etelää vastaan

– maakuntia Helsinkiä vastaan

– maaseutua kaupunkia vastaan

– työnantajia palkansaajia vastaan

– suomenkielisiä ruotsinkielisiä vastaan

– työssä olevia työttömiä vastaan

– eri sukupolvia toisiaan vastaan.

Tästä keskusta katsoo hyötyvänsä. Keskusta lietsoo väestöryhmien välistä kaunaa ja katkeruutta.”

Suomen keskusta oli tuolloin oppositiossa ja SDP hallituksessa. Nyt on tilanne toinen Suomen keskustan johtaessa hallitusohjelman valmistelua ja sosialidemokraattien jäädessä todennäköisesti oppositioon.

Lipposen ärähdys kaunasta ja katkeruudesta kohdistuu kuitenkin edelleen ajankohtaiseen teemaan. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut, kuinka yhteiskuntaa voidaan uudistaa vastakohtia lietsomatta, yhteen hiileen puhaltamalla.

Tutkijat ovat selvittäneet, missä ovat keskeiset suomalaisen yhteiskunnan vastakohdat. Aiheesta on lukuisia sekä historiallisia että vertailevia tutkimuksia. Yleisesti ottaen Suomi ei ole mitenkään erityisen voimakkaiden vastakohtien maa. Pikemminkin päinvastoin, Suomessa löydettävät jännitteet ovat kansainvälisesti Euroopan pienimpiä kaikilla tutkituilla ulottuvuuksilla.

Kaikkein voimakkaimmat vastakohdat suomalaisessa yhteiskunnassa eivät ole Lipposen vuonna 1996 nimeämissä ulottuvuuksissa. Selkeästi vahvimmat jännitteet ovat rikkaiden ja köyhien tai huipulla ja pohjalla olevien ryhmien välillä.

Nämä suomalaisten mielissä ovat monin verroin vahvempia jännitteitä kuin vaikkapa johdon ja työntekijöiden väliset jännitteet. Toisista tutkimuksista tiedetään, että suomalaiset kokevat yhteiskunnan liian eriarvoiseksi selvästi voimakkaammin kuin muiden Pohjoismaiden kansalaiset.

Mielipidetiedusteluista saatu johtopäätös on kohtuullisen selkeä: mikäli suomalaista yhteiskuntaa halutaan uudistaa väestöryhmien välisiä vastakohtia lietsomatta, erityistä huomiota tulee kohdistaa väestöryhmien välistä ja epäreiluksi koettua eriarvoisuutta supistaviin politiikkaratkaisuihin.

Nämä eivät välttämättä ole sama asia kuin ”kasvua ja työllisyyttä” edistävä politiikka, joka rakentuu työllisyyttä edistävistä toimista ja julkisen talouden vakauttamisesta. Pikemmin tässä voi käydä niin, että voimakas kasvun ja työllisyyden politiikka koetaan epäreiluksi ja eriarvoistavaksi, koska se palvelee eräitä ryhmiä paremmin kuin toisia.

Lähivuosina suurinta melua asemastaan pitävät Lipposen listaamat ryhmät. Kussakin niistä toinen puoli näkee vuorollaan yhteiskunnallisen kehityksen omalta kannaltaan huonoksi.

Normien purkutalkoissa turhiksi normeiksi osoittautuvat taas kerran ne, joita vahvat intressiryhmät eivät puolusta. Niitä löytyy enemmän sosiaali- kuin terveyspalveluista, haavoittuvien ryhmien oikeuksista enemmän kuin vahvojen ryhmien saavutetuista eduista. Yhteiskunta asettuu valtasuhteittensa määrittämään muotoon.

Maan hiljaisiksi jäävät pienituloiset ja haavoittuvat ryhmät. Erityisen huonosti on käymässä vuokralla asuville pienituloisille. Syynä tähän se, että hallitus tullee jäädyttämään elinkustannusindekseihin sidotut etuudet. Tämä on perusteltua sikäli, että indeksien jäädyttäminen ei näyttäydy suoranaisena leikkauksena, jolloin se ei aiheuta poliittista vastustusta.

Historiallisesti ja vertailevasti tiedetään myös, että jäädyttäminen on eräs tehokkaimmista tavoista leikata etuuksia pysyvästi. Sillä saadaan hyvät vaikutukset pienin poliittisin tappioin.

Pitkällä aikavälillä jäädytykset johtavat niin suuriin tason laskuihin, ettei niiden korjaamiseen enää katsota olevan varaa. Näin on käynyt muun muassa lapsilisissä, joiden taso suhteessa keskipalkkaan on romahtanut 1990-luvun alun jälkeen.

Vuokralaisille on käymässä poikkeuksellisen huonosti erityisesti kasvukeskuksissa. Syy tähän on tapa, jolla elinkustannusindeksin perustana olevat kulutuskorit lasketaan. Kun lähivuosina omistusasumisen kulut näyttävät olevan laskussa ja vuokra-asujien kulut ovat nousussa, nämä kaksi kompensoivat toisensa.

Elinkustannusindeksi pysyy tämän takia vakaana, vaikka vuokrat nousevat voimakkaasti: ja näin tulee tapahtumaan, mikäli vuokra-asuntojen tarjontaa ei saada kasvukeskuksissa lisättyä.

Vuokralaiset ovat toki hajanainen ryhmä. Heihin kuuluu paljon työmarkkinoiden ulkopuolella olevien eläkeläisiä ja opiskelijoita. Suurin osa heistä on kuitenkin työikäistä ja enimmäkseen myös työssäkäyvää väkeä.

He ovat niitä ihmisiä, jotka pyörittävät suomalaisten arkea. He siivoavat, korjaavat ja rakentavat, pesevät sekä hoitavat ja hoivaavat. Heidän asumismenojen jälkeen käytettävissä olevat tulot tulevat laskemaan merkittävästi.

Jos vaalien alla tehdyt kaavailut toteutuvat hallitusohjelmassa, vuokralaisilla ovat syytäkin olla kaunaisia ja katkeria 2010-luvun lopun Suomessa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.