Keppiä yritteliäille

Opiskelijoille on viime viikkoina tarjottu enemmän keppiä kuin porkkanaa. Hallitus on leikkaamassa monia perustason palveluita, jotka kuuluvat mitä suurimmassa määrin opiskelijan arkeen.

Leikkauksien kohteeksi päätyi esimerkiksi opiskelijaterveydenhuolto, joka tähän saakka onkin ollut ihmeen edullista ja toimivaa. Myös opiskelija-asuntojen vuokrat kohoavat, vaikka uusimpien opiskelijakäyttöön rakennettujen asuntojen vuokrat ovat monissa kaupungeissa lähes samaa tasoa yksityisten markkinoiden tarjonnan kanssa.

Itse olen päässyt uusia linjauksia kuunnellessa lyömään yläviitosia muutaman ystäväni kanssa. Olemme nimittäin kerrankin olleet oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja aloittaneet toisen maisterintutkinnon tekemisen heti ensimmäisen perään.

Tulevaisuudessa toisen samantasoisen tutkinnon suorittamiseen ei myönnetä lisää opintotukikuukausia, eikä todennäköisesti myöskään opintolainaa. Nykyisin toisen tutkinnon suorittamiseen myönnetään 15 lisätukikuukautta, jotka usein riittävät tutkinnon valmistumiseen.

Omalla kohdallani uusi linjaus olisi merkinnyt sitä, että toinen tutkinto olisi jäänyt suorittamatta. Historian gradua viimeistellessäni aloitin opinnot intensiivisessä ja paljon viikoittaista läsnäoloa vaativassa kansainvälisen kehitysyhteistyön maisteriohjelmassa.

Opinnoista ei olisi töiden teon ohessa tullut mitään, eikä vanhempien kukkarolla käymisen pitäisi olla mikään vaihtoehto jo vuosikausia omillaan asuneelle ihmiselle.

Mikähän saisi päättäjät ymmärtämään, miten karu työllistymistilanne Suomessa tällä hetkellä on vastavalmistuneen näkökulmasta? Hakijoita omaa alaa edes etäisesti koskettaviin paikkoihin on parista kymmenestä pariin sataan, ellet sitten onnistu löytämään töitä suhteiden kautta.

Useimmat humanistiselle tai yhteiskuntatieteelliselle alalle hakeutuvat tiedostavat tilanteen viimeistään opintojen aikana ja pyrkivät parantamaan mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla tekemällä toisen tutkinnon tai täydentämällä tutkintoaan valmistumisen jälkeen. Kukapa ei haluaisi turvata tulevaisuuttaan mahdollisimman hyvin?

Opintoaikojen ja tukikuukausien rajaukset eivät todennäköisesti tuo ihmisiä työelämään yhtään aiempaa nopeammin. Jos nuoret halutaan nopeasti töihin, opinto-ohjauksen tehostaminen sekä peruskoulussa että lukiossa on välttämätöntä.

Nyt alanvaihtajia on paljon ja välivuosia käytetään oikean suunnan pohdiskeluun. Toisaalta myös alanvaihto tulee jatkossa uudessa korkeakoulujen hakujärjestelmässä vaikeuttamaan.

Jatkossa abien tulisi siis lukion päättyessä olla varmoja omasta alastaan ilman, että opinto-ohjauksen resursseja lisätään. Kuulostaa erinomaisen toimivalta yhdistelmältä!

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen yleisen historian tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopistosta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.