Kiina-suhteiden hoito on tarkkaa tasapainoilua

Presidentti Sauli Niinistön kaksipäiväinen valtiovierailu Kiinaan oli jälleen uusi osoitus hänen diplomaattisista taidoistaan. Niinistö on nyt tavannut lyhyen ajan sisään Kiinan presidentin Xi Jinpingin lisäksi Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit, ja hoitanut jokaisen kohtaamisen tyylikkäästi.

Suomi on näiden kontaktien ansiosta kokoaan kiinnostavampi toimija maailmanpolitiikassa. Presidentille itselleen on kertynyt arvokasta ensi käden tietoa suurvaltajohtajien ajattelu­tavoista, minkä johdosta hän on jatkossakin kysyttyä seuraa.

Kiinassa Niinistön koetin­kivenä oli, miten ottaa puheeksi ihmisoikeuskysymykset länsimaisten julkisuuden vaatimusten mukaisesti, mutta tehdä se tavalla, joka ei ärsyttäisi isäntiä liiaksi. Kaikesta päätellen presidentti onnistui tasapainoilussa. Hän pääsi kertomaan lehdistölle, että illallinen venähti pitkällisten ihmisoikeuskeskustelujen myötä.

Jopa vakavaa huolta aiheuttavista Xinjiangin maakunnan uiguurimuslimien uudelleen­koulutusleireistä oli ollut puhetta. Keskustelu oli sujunut sillä tavoin kohteliaasti, ettei se harmittanut kiinalaisia, jotka eivät omaa kantaansa muuttaneet. Niinistö taklasi kysymyksen taitavasti toteamalla, ettei Suomi osoittele karttakepillä vaan näyttää arvoista esimerkkiä omalla yhteiskunnallaan.

Se, että ihmisoikeuksista on pystytty vaihtamaan ajatuksia, ei ole aivan mitätön saavutus, sillä Kiina on yleisesti tiukentanut suhtautumistaan sen sisäisiin asioihin puuttumiseen. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio arvioi, että koventunut linja on seurausta Xi Jinpingin kaudella tapahtuneesta suurvaltaidentiteetin voimistumisesta.

Suomi on Kiinan kirjoissa ystävällismielinen valtio, ja Niinistön osaksi tullut huomio oli sen mukaista. Esimerkiksi suhteet Ruotsiin ovat paljon viileämmät pitkälti siksi, että Ruotsilla on tapana toimia omanatuntona rajojensa ulkopuolella. Toisaalta Niinistö sai matkan edellä huolestuneen yhteydenoton Kanadan pääministeriltä Justin Trudeaulta. Kanadan ja Kiinan välit ovat jäätyneet sen jälkeen, kun kiinalaisen teknologiajätin Huawein talousjohtaja pidätettiin Vancouverissa USA:n pyynnöstä. Kiinan kostotoimiksi tulkittavat kanadalaisten pidätykset ja tuore kuolemantuomioon johtanut kanadalaismiehen pikaoikeudenkäynti antavat kuvaa keinoista, joita autoritaarinen suurvalta voi halutessaan ottaa käyttöön.

Xi Jinping lausui viisi vuotta sitten Napoleonin vertaukseen viitaten, että nukkuva leijona eli Kiina on herännyt, mutta se on rauhallinen, miellyttävä ja sivistynyt. Pienten saaliseläinten voi olla viisainta suhtautua varauksella leijonan vakuutteluun hyvistä aikeistaan. Kiinan strateginen pyrkimys johtavaksi vallaksi muun muassa investoinneilla ympäri maailmaa ei ole vailla riskejä, vaikka Suomeen ja EU:hun se on käyttänyt toistaiseksi lähinnä pehmeää valtaa. Heränneen jättiläisen kanssa kannattaa joka tapauksessa olla hyvissä väleissä, sillä esimerkiksi Uusi silkkitie -hanke avaa Euroopalle myös mittavia taloudellisia mahdollisuuksia.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Välttämättömyydestä tulee hyve

Puolueen etu ennen kaikkea

Kotimaista ruokaa pääsiäisen juhlapöytään

Hammaslääkärikoulutus muistuttaa yhteistyöstä

Mikä ei muutu

Kolmannen asteen ratkaisu

Automatkoista halutaan entistä turvallisempia

Kokemus korvaa määrän Savon EU-ehdokkaissa

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.