Kiinnostavia valintoja

Tämän syksyn suurimmat uutiset tulevat pelialalta. Supercell toteutti miljardikaupallaan myös yhteiskunnallista hyvää ja varmisti samalla sen, että alalle riittää osaajia jatkossakin. Aiemmat kiiltokuvamaiset, vielä pinnallisetkin mielikuvat pelialasta ovat kääntymässä aitoon, tekoihin perustuvaan arvostukseen.

Nuorille Supercellin kaltaiset yritykset ovat loistavia esimerkkejä positiivisesta ja vastuullisesta yritysmaailmasta. Selvää on, että peliala vain kasvattaa suosiotaan nuorille kiinnostavana uravaihtoehtona. Osaajia sinne tarvitaan tulevaisuudessa, mutta niitä tarvitaan myös muille aloille.

Millaisia ovat näiden alojen mielikuvat tulevaisuuden työnhakijoiden eli nuorten keskuudessa? Tuskin monikaan niistä nojaa kiiltokuvamaisiin mielikuviin, mutta kuinka moni aitoon kiinnostukseen alaa kohtaan?

Kouluissa eletään aikoja, jolloin pohjustetaan nuoren alavalintoja keväällä alkavia hakuja varten. Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) ja T-Median Kun koulu loppuu -tutkimuksessa on tutkittu yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten tärkeimpiä alavalintaan vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimuksen mukaan nuorten suosiossa ovat edelleen luovat alat, ravintola- ja matkailuala, opetus- ja koulutusala sekä sosiaali- ja terveysala. Nuoret arvostavat perinteisiä ammatteja, mutta yhtäältä kokevat kiinnostusta median kautta esiin nostettuihin menestystarinoihin.

Esimerkiksi T-Median viime vuosien työnantajakuva- ja mainetutkimusten mukaan valtio on opiskelijoiden suosikkityönantajia ja Rovio on kärkipaikoilla positiivisessa julkisuuskuvassa.

Nuoren alavalintaan vaikuttavat eniten alan työtehtävien kiinnostavuus, palkkaus ja hyvä työskentelyilmapiiri. Hyvät työllistymismahdollisuudet nousivat merkitseviksi vasta näiden tekijöiden jälkeen, mutta niilläkin on merkitystä, jos niistä olisi riittävästi tietoa.

Tuoreen valtakunnallisen opiskelijabarometrin mukaan jopa joka viides korkeakouluopiskelija harkitsee alan vaihtamista. Jäsentymätön tai muiden odotuksiin perustuva hakumotiivi oli yhteydessä epäonnistuneeseen koulutusvalintaan.

Nuoret haluaisivat enemmän tietoa työelämästä ja sen vaihtoehdoista jo kouluaikana. Myös opinto-ohjaajat usein kokevat, että nykyisten resurssien puitteissa riittävää tietoa ei ehditä jakamaan.

Totuus on usein vielä jyrkempi: työelämä kehittyy sellaisella vauhdilla, että koulumaailma ja nuoret itsekään eivät osaa kuvitella, millainen työelämä nuorta koulutusputken jälkeen odottaa.

Tarve aikaistaa työuria myös alkupäästä asettaa nuoren alavalinnan onnistumiselle entistä suurempia haasteita. Nykyisiä rakenteita suunnitellaan uudistettavaksi niin, että alanvaihtajien mahdollisuuksia kavennetaan.

Nuorten alavalinta pohjautuu edelleen vahvasti mielikuviin erilaisista ammateista ja koulutuspaikoista. Mielikuvat perustuvat pitkälti siihen, mikä on itseä ja omia arvojaan lähellä, tuntuu helpolta ymmärtää ja/tai kerää sosiaalista arvostusta, erityisesti lähipiiristä. On myös paljon työllistäviä ammattikuntia, joista ei ole juuri lainkaan mielikuvia - ainakaan oikeanlaisia.

Tällä hetkellä erityisesti perinteiset teollisuuden toimialat kärsivät negatiivisten uutisten sävyttämistä mielikuvista. Näillä toimialoilla eletään murroskautta ja ne tulevat muuttamaan muotoaan. Se ei kuitenkaan merkitse pelkästään alalta häviäviä työpaikkoja vaan myös sinne syntyviä uusia menestystarinoita ja työtehtäviä.

Tarpeet ovat todellisia, koska joillakin nykyisilläkin ammattialoilla tullaan kokemaan suoranaista työvoimapulaa. Tänäkin päivänä esimerkiksi prosessiteollisuuden perustutkintoon on tarjolla enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita, ja kuljettajien ammattikuntaa kohtaa voimakas eläköityminen.

Useat toimialat ja yritykset tiedostavat kouluyhteistyön merkityksen ja haluavat viestiä nuorille tulevaisuuden työmahdollisuuksista. Esimerkiksi kaupan ala, metsäteollisuus, kemianteollisuus ja logistiikka-ala ovat mukana TATin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelmassa, jossa yhteistyöllä koulujen ja alueen yritysten kanssa toimialoja tehdään tutuksi nuorille.

Toimialoja yhdistäviä, nuoria kiinnostavia esimerkkitarinoita löytyy kyllä: selluloosassa on mahdollisuuksia vaikka vaateteollisuuteen, kemisti voi päätyä seuraamaan kosmetiikka-alan trendejä tai biotaloudella voidaan pelastaa maailmaa. Huomattavaa on, että aloille suuntautuvat voivat hyödyntää tutkintotaustaansa laajasti eri tehtäviin ja uravaihtoehtoihin.

Nuorten alavalinnan tukemiseen kouluaikana täytyykin tulevaisuudessa löytää enemmän keinoja. Työelämän tulee olla lähempänä kouluja, jotta nuorille avautuisi näkymiä koulutusputken jälkeiseen elämään luontevasti osana opetusta.

Nuorille tulee tarjota mahdollisuus päästä mielikuvissa pintaa syvemmälle. Mielikuville syntyy sisältöä parhaiten silloin, kun koulut ja yritykset tekevät alueellisesti yhteistyötä.

Rakenteellisia uudistuksia tulevaisuudessa tullaan varmasti tarvitsemaan, mutta erilaiseen yhteistyöhön voidaan panostaa jo nyt.

Olennaista on avata nuorten kiinnostus laajasti eri toimialoja kohtaan. Tärkeää on myös kertoa, millä aloilla tulevaisuudessakin riittää töitä.

Positiivista on, että nuorten työssä arvostamat asiat on löydettävissä eri alojen sisältä. Ratkaisevaa onkin se, että alojen mahdollisuuksista osataan kertoa nuorelle kiinnostavasti ja niistä viestitään riittävästi eri tilanteissa.

Kaikkien etu on, että nuorta saatetaan työelämään mahdollisimman hyvin, jotta valmistuessaan työmarkkinoille tarjonta ja kysyntä kohtaavat, ja nuori kokee tekevänsä merkityksellistä työtä.

Kirjoittaja on Taloudellisen tiedotustoimisto TAT:in Itä-Suomen alueyhteyshenkilö.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kansa ohjasi päättäjiä

Vanhus ja pingismaila

Puijon kehittämiseen vihdoin askelmerkkejä

Eläinten hyvinvointilaki menee uusiksi

Maidonjalostajat ovat kovassa kilpailussa

Vallankaappaus Arkadianmäellä

Sote-mallien perusteella kansanrintamahallitus

Vaalihylkiö

Äärioikeiston terroriin havahduttava kaikkialla

Brexit pitäisi saattaa johonkin lopputulokseen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.