Kilpavarustelu jatkuu

Ylinopeudet maanteillä alentavat liikenneturvallisuutta varsinkin kesäisin. Kuivat tiet ja valoisat yöt houkuttavat ylinopeuksiin myös sellaisia kuljettajia, jotka normaalisti noudattavat nopeusrajoituksia.

Kuluvana kesänä uutiset ovat kertoneet tavallista hurjemmistakin ylinopeuksista. Kovin harvinaista ei ole, että poliisin tutkaan ajetaan lähes 200 kilometriä tunnissa.

Ylinopeuksien seuraukset tiedetään. Ylinopeudet lisäävät oleellisesti onnettomuusriskiä, koska aikaa reagoida yllättäviin tilanteisiin on vähemmän kuin silloin, kun noudatetaan nopeusrajoituksia.

Myös mahdollisten onnettomuuksien seuraukset ovat rajummat. Ylinopeus on ainakin osasyynä noin joka kolmanteen kuolonkolariin Suomen maanteillä.

Poliisi on lisännyt ylinopeuksien valvontaa. Automaattisesta nopeuksien valvonnasta on hyviä kokemuksia. Teiden varsilla lisääntyneet peltipoliisit ovat hillinneet autoilijoiden kaasujalkaa. Myös moottoripyörällä ylinopeutta ajavien riski jäädä kiinni on kasvanut ja kasvaa entisestään, jos moottoripyöriltä vaaditaan myös eturekisterikilvet.

Autoissa nopeasti yleistyneet navigaattorit vähentävät peltipoliisien pelotetta. Navigaattori varoittaa peltipoliiseista. Siitä on seurannut, että valvontapisteiden välit ajetaan ylinopeudella.

Poliisi aloittaa jo tässä kuussa Lahden seudulla tiellä liikkuvien keskinopeuksien mittaamisen. Laitteet mittaavat ajoneuvon käyttämän ajan kahden pisteen välillä, jolloin saadaan selville, miten kovaa vauhtia mittauspisteiden väli on ajettu. Jos vauhti on ollut liian kova, posti tuo kotiin sakkolapun.

Uudistus on luonnollisesti kannatettava. Liikenneturvallisuuden parantaminen on kaikkien tiellä liikkuvien etu.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.