Kirjailijan kivinen tie

Aleksis Kiven päivä 10. lokakuuta oli 1960-luvulle saakka Suomen kouluissa yleisesti vapaapäivä. Kuopion klassillisessa lyseossa tuo oppilaille mieluisa päivä ei kuitenkaan tullut kuin "Manulle illallinen". Siitä pitivät huolen äidinkielen opettajat Eino Arohonka ja Seppo Siltavuori.

Tunneilla käsiteltiin monipuolisesti ja kiinnostavasti Aleksis Kiven persoonaa ja tuotantoa. Arohongan tunneilla naurettiin ja hän itse mukana. Siltavuori taas oli jäyhä mietiskelijä, jonka en koskaan muista edes hymyilleen, vaikka hänen laajemminkin arvostettu erikoisalansa oli Kiven huumori.

Nurmijärven Palojoen kylässä syntynyt räätälin poika kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi läpi elämänsä Stenvallina. Taiteilijanimeä Aleksis Kivi hän käytti ensimmäisen kerran Kullervon käsikirjoituksen yhteydessä 1860.

Luku- ja kirjoitustaidon Aleksis oppi Malakias Costianderin kiertokoulussa. Helsinkiin hän tuli 12-vuotiaana ukko Granbergin kouluun Katajanokalle.

Ruotsinkielisen ala-alkeiskoulun Aleksis suoritti yhdessä vuodessa normaalin kahden sijaan. Ylä-alkeiskoulun toisella hän oli vielä luokkansa priimus. Runsaat poissaolot kolmannella johtivat luokalle jäämiseen kahteen kertaan ja hän otti erotodistuksen 1.10.1852.

Ei tullut pappia Kivi jatkoi opiskelua yksityisesti ja suoritti yo-tutkinnon 1857 arvosanalla approbatur. Tutkinto oli siihen aikaan yksinomaan suullinen ja siinä kuulusteltiin muun muassa historiaa, kirkkohistoriaa, uskonoppia, matematiikkaa, latinaa ja venäjää. Yo-todistuksen allekirjoitti Fredrik Cygnaeus.

Yliopistossa Kivi aloitti 1859 ja lopetti kuusi vuotta myöhemmin suorittamatta minkäänlaista tutkintoa. Samalla hän luopui pappishaaveistaan ja päätti ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi.

Ulkomaille Aleksis Kivellä ei olisi ollut taloudellisia mahdollisuuksiakaan ja kotimaassakin hän matkusteli vain hyvin suppealla alueella. Sen sijaan lukemalla hänen henkensä liikkui Danten, Cervantesin, Shakespearen ja monien muiden maailmankirjallisuuden jättiläisten ajattomissa ulottuvuuksissa.

Kirjallisuushistoriallisesti "Kiven aikaa" olivat vuodet 1860-70. Tuohon aikaan mahtuu myös suomalaisen teatterin merkkitapaus, kun Kaarlo Bergbom otti Arkadia-teatterin ohjelmistoon näytelmän Lea. Ensi-ilta oli 10. toukokuuta 1869.

Tuo aika oli valtavan luomisvoiman purkautumisen, mutta samalla myös kirjailijan persoonallisuuden hitaan tuhoutumisen vuosikymmen.

Rikas mielikuvitus Kiven kirjailijanuran voimanlähde oli hämmästyttävä mielikuvitus verrattoman huumorin-, komiikan- ja traagisuudentajun ohella. Runoudessa hän oli lähinnä romantikko, proosassa realisti.

Aleksis Kivi tunnetaan parhaiten romaanistaan Seitsemän veljestä, joka on käännetty arviolta 40 kielelle. Myöhemmin ovat ymmärrystä saaneet myös teoksen kansatieteellinen rikkaus sekä uskomattoman huikeat tarinat. Murhenäytelmä Kullervo on käännetty jopa kiinaksi.

Huvinäytelmä Nummisuutarit sai 1865 silloin ensimmäistä kertaa jaetun valtionpalkinnon, josta kilpaili myös J.L. Runeberg. Se on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä.

Runoja Kiveltä on viitisenkymmentä. Useat sisältyvät hänen näytelmiinsä tai suurromaaniin. - Sydämeni laulu on kauneinta mitä suomenkielellä on kirjoitettu, vakuutti lehtori Arohonka oppilailleen.

Kiven elämä oli aina puutteenalaista. Säännöllisiä tuloja ei ollut. Rahapula, vipit ja velat masensivat. Kirjojen menekki oli huono, palkinnot ja palkkiot mitättömiä. Velkojat koputtelivat oven takana. Ystävät sentään avustivat. J.V. Snellmankin keräsi kasan hopearuplia omista piireistään.

Viinaa ahdistukseen Merkittävä hyväntekijä oli Kiveä parikymmentä vuotta vanhempi neiti Charlotta Lönnqvist, joka antoi Siuntiossa omistamastaan Fanjunkarsin sotilastorpasta peräkamarin korvauksetta kirjailijan käyttöön. Siellä tämä kirjoitti suurimman osan tuotannostaan, vaikka ei ruotsinkielisessä ympäristössä viihtynytkään.

Samaan aikaan Kivi alkoi käyttää runsaasti alkoholia. Ryyppyreissuillaan lähikapakassa ja majataloissa hän saattoi viipyä vuorokausia. Jo opiskeluvuosinaan hän oli ollut ahdistunut ja sulkeutunut. Pahentuva alkoholismi teki hänet ihmisaraksi ja pelokkaaksi. Hän nukkui huonosti, oli levoton ja liikkui kiireisesti.

Tilaa pahensi runoilija ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist, joka piti Kiveä kilpailijanaan. Vuosia jatkunut murskaava kritiikki masensi ja loukkasi Kiven kirjailijankunniaa. "Concordia, satan!" hän kiukkuisena toisteli, kun eivät ystävätkään uskaltaneet yksimielisesti puolustaa häntä leppymätöntä vihollista vastaan.

Juopottelu lisääntyi ja johti delirium-kohtauksiin ja paranoidisiin harhoihin. Kivi joutui Lapinlahden mielisairaalaan, missä senaikaiset hoitomuodot vain pahensivat hänen tilaansa. Diagnoosilla "melancholia chronica" hänet parantumattomana kotiutettiin veljensä Albertin köyhään mökkiin Tuusulaan. Tämä sai kunnalta vaivaisapuna neljä tynnyriä rukiita.

Aleksis Kivi kuoli 38 vuoden ikäisenä 31.12.1872. Kuolinsyy on tuntematon, mutta nykytietämyksen valossa se saattoi olla borrelioosi.

Kuva ruumiista Hautajaismenot oli jo pitkälle suunniteltu, kun huomattiin, ettei Kivestä ollut yhtään ainutta kuvaa. Käännyttiin 18 -vuotiaan Albert Edelfeltin puoleen. Tämä kieltäytyi, kun ei koskaan ollut nähnyt kirjailijaa elävänä.

Viime tingassa tehtävän otti vastaan taideopintojakin harrastanut Ernst Albert Forssell, joka oli tutustunut Kiveen kouluvuosina. Tämä myöhästyi junasta ja joutui lähtemään matkaan hevoskyydillä. Hautakellojen jo soidessa Forssell piirsi arkussa makaavan vainajan kasvokuvan avustajan pitäessä tämän päätä koholla.

Tuohon piirustukseen perustuu se, millaiseksi Aleksis Kiven ulkonäön tiedämme mm. rintakuvista, patsaista ja reliefeistä. Kansallisteatterin edessä Wäinö Aaltosen tulkitsemana Kivi on vuodesta 1939 lähtien istunut levollisena ja mietteliäänä.

Tuolin selkänojassa on säkeitä runosta Ikävyys, jonka Kivi syvenevässä depressiossa ikuista unohdusta ystäviltään anoen oli kirjoittanut Robert Svanströmille jo 1866.

Pyyntö oli turha. Suomalaisen kirjallisuuden tienraivaaja muistetaan. Tutkijat tutkivat aina vaan. Kirjoja julkaistaan. Elokuvia tehdään. Aleksis Kivi elää myös katujen, puistojen ja koulujen nimissä. Takavuosilta on postimerkkejä ja juhlaraha. Nykyaikaa ovat Venla-patsas ja Eskon puumerkki, Impivaaran juoksu ja Jukolan viesti.

Suuret suomalaiset -kilpailussa 2004 Kivi äänestettiin sijalle 9.

Kirjoittaja oli Kuopion klassillisen lyseon oppilas vuosina1947-54.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.