Kirkon on uskallettava

Sukupuolineutraalista avioliittolaista uhkaa tulla Suomen luterilaisen kirkon Akilleen kantapää. Kirkko ei ole taktisesti laskelmoiden kertonut lopullista, virallista kantaansa asiaan. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin piispa Eero Huovinen ja monet muut merkittävät kirkolliset johtajat ovat väläyttäneet mahdollisuutta, että kirkko luopuisi kokonaan vihkimisoikeudestaan. Myös Kuopion tuomiorovasti Ilpo Rannankari pitää luopumista mahdollisena.

Ajatus saa tukea myös, kuten arvata saattaa, kristillisiltä. Muun muassa Bjarne Kallis (kd.) on ehdottanut, että jos avioliittolakia muutetaan, vihkimiset voitaisiin hoitaa maistraateissa. Kirkolle jäisi tässä mallissa avioliittoon siunaaminen.

Kirkolle sukupuolineutraali avioliitto on hankala asia. Avioliittolain muuttamisella on kirkon piirissä sekä vahvat tukijansa että kannattajansa. Sukupuolineutraali avioliittolaki pakottaisi kirkon vihkimään homoparit. Laki pitäisi sisällään myös sen, että perheen ulkopuolinen adoptio-oikeus tulee myös homopareille.

Homoparien vihkiminen jakaa papistoa. Osa katsoo, että kirkon kuuluisi vihkiä myös homot. Osa puolestaan pitää homoliittoja kristinuskon ja Raamatun opetusten vastaisina.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kristillisdemokraatit ja kirkon vanhoilliset tahot pyrkivät kiristämään ja uhkailemaan väläyttämällä vihkimisoikeudesta luopumista. Kirkkovihkiminen on edelleen ylivoimaisesti suosituin tapa astua avioliittoon. Sitä arvostavat niin heterot kuin homotkin sekä nuoret ja vanhat. On jopa mahdollista, että vihkimisoikeudesta luopumisella uhittelu on täysin harkittu painostuskeino, jolla pyritään vaikuttamaan sekä oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) käynnistämään selvitystyöhön että tulevaan lainvalmisteluun.

Varmaa ainakin on, että koko keskustelu vihkimisoikeudesta kuvaa hyvin sitä päättämättömyyttä ja epävarmuutta, joka kirkkoa vaivaa nykyajan muutosten ja haasteiden edessä. Maailma on muuttunut - ihmisten ajatukset, asenteet ja arvot ovat muuttuneet. Kirkolle on suuri haaste sen pohtimisessa, mitkä osat Raamatun opetuksista ovat pysyviä ja mitkä tulkittavissa ajan tarpeiden mukaan. Esimerkiksi kirkon homokanta ei vaikuta enää nykyaikana kovin humaanilta. Se kategorisoi, eristää, eriarvoistaa ja tuntuu ahdistavalta.

Jos kirkko on tosissaan siinä, että se olisi valmis luopumaan vihkimisoikeudesta, se ottaa valtavan riskin. Sen sijaan, että kirkko luopuisi oikeudestaan, sen olisi kynsin hampain pidettävä siitä kiinni. Vihkiminen ja avioliitto ovat niitä kirkkoon läheisesti rinnastettavia asioita, jotka lähentävät kirkkoa ja kansalaisia.

Ehkä kirkon johdon kannattaisi suhtautua vakavasti siihen, mitä kosketuspintoja sillä vielä on kansalaisiin. Ehkä kaikista vaikeista kysymyksistä ei pidä yrittää päästä kuin koira veräjästä. Joskus voisi olla hyvä uskaltaa uudistua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Puijon ensilumenladun kausikortin hinta lähentelee jo halpuutusta – "Olisin valmis maksamaan enemmän"

Kiinalla korkea kynnys voimatoimiin Hongkongissa

Stadion tulee sittenkin tai sitten ei

Avaruuslentäjät vanhustenhuollossa

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.