Kiuruvesi oikealla asialla

Kiuruveden kaupunki on ollut tiennäyttäjä lähiruuan tarjoajana. Maitokaupungin asukkaat totutetaan syömään kotoista ruokaa heti pienestä pitäen kouluissa ja päiväkodeissa. On siis luontevaa, että Kiuruvesi lähtee maan johtavana lihantuottajana puuhaamaan kaupunkiin omaa teurastamoa tai lihanjalostuskeskusta, kuten asia kauniimmin ilmaistaan.

Atrian teurastamon aikaan asiat olivat hyvin Savossa, mutta kun lihatilallisten omistama elintarvikejätti lopetti teurastuksen ja jatkojalostuksen Kuopion Likolahdessa ja keskittäessä toimintonsa Etelä-Pohjanmaalle, Pohjois-Savo on vajonnut tavallaan eteläpohjalaisten siirtomaaksi. Tämä on luonnoton tilanne. Sikala toisensa perään on tosin hiljentynyt Savossa, mutta vastaavasti naudanlihantuotanto on kasvanut kaiken aikaa. Ylinen Savo ei ole vain maan maito-, vaan myös liha-aitta.

Uudesta, korvaavasta teurastamosta ja lihanjalostamosta on puhuttu jo muutaman vuoden ajan, ja nyt Kiuruvedellä ollaan liikkeellä ilmeisen vakavalla mielellä. Alustavien laskelmien mukaan tositoimiin päästäisiin parin vuoden sisällä. Parikymmentä henkeä työllistävä lihanjalostuskeskus olisi vielä pieni verrattuna Atrian tai HKSCanin jättilaitoksiin, mutta kuitenkin hyvä alku paikalliselle jatkojalostukselle ja uusi askel lähiruuan edistämiseksi.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaikki ympäristökäyttäytymisen lajit

Kansa kuului Talvivaarassa

Penkkiurheilijan onnenpäivät alkavat

Talouden suhdanne ei ehkä kääntynytkään vielä

Vanhankissanpäivät

Pahat, rumat ja päästöttömät

Soten kaatuminen närästäisi Pohjois-Savossa

EU:n on muodostettava oma ääni maailmanpolitiikassa

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.