Kiva Vuorelan koulu

Vuorelan koulu on kiva paikka. Täällä tutustuu kivoihin kavereihin ja täällä on kivoja liikuntatunteja.

Joukkuepeleissä tutustuu kaikkiin oppilaisiin. Tytöt tykkäävät jalkapallosta ja myös pojatkin tykkäävät jalkapallosta.

Täällä oppii matikkaa, kellonaikaa, äidinkieltä, kaunokirjoitusta, oikeinkirjoitusta, yhdyssanoja, synonyymejä ja vastakohtia. Sen lisäksi opimme luonnosta, maantiedosta ja paljon muustakin.

Tytöt tykkäävät ratsastaa ja pojat pelata jääkiekkoa. Tytöt tykkäävät piirtää ja joskus pojatkin.

Meidän koulu on ollut remontissa. Täällä on uusi puoli ja uusi ruokala. Uudella puolella on englannin luokka.

Meillä on pikku eskarikummit. Joillain on kaksi, joillain yksi. Pikku eskarilaisilla voi olla yksi tai kaksi koulukummia. Me olemme tehneet niiden kanssa kivoja juttuja. Tehtiin haastattelu. Eskari haastatteli koulukummia ja toisin päin.

Kerran käytiin salissa. Siellä oli temppurata ja oltiin hippasta. Pikku eskarilaiset jahtasivat meitä. Ne olivat kovia juoksemaan.

Kannattaa tulla Vuorelan koululle.

Pääkirjoituksen on kirjoittanut Tiitu Hämäläinen Vuorelan koulun 3 b-luokalta Siilinjärveltä. Sanomalehtiviikon (7.-11.2.) ajan Savon Sanomien kolmospääkirjoituksen kirjoittajat ovat levikkialueen koululaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

KPY:n uudet linjaukset ovat välttämättömiä

Valmistajatkin odottavat maskisuositusta

Oletko sinä valmis toiseen aaltoon?

Etätöiden purkamisessa syytä varovaisuuteen

Pieni kirkas tippakin punnitaan tarkasti

Vihreät miehet apuun Valko-Venäjällä

Yliampuvat kaupunkivisiot vanhenivat käsiin

Varastokirjaston paikasta väännetään jälleen

On puhuttava EU:n suunnasta

Superfoodin perässä pitkin ja poikin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.