Kiville taitaa mennä

Kaatuuko kuntauudistus, kyseli valtakunnan ykköslehden poliittinen toimittaja Unto Hämäläinen muutama viikko sitten. Hämäläisen ”Perässähiihtäjä”-vaaliblogi on vaaleista vaaleihin poliittisen journalismin ykköskamaa. Perässähiihtäjä tarpoo tosiasiassa kärjessä.

Perässähiihtäjä päätteli pari viikkoa ennen vaaleja, että hallituksen kunnianhimoinen hanke menee kiville. Suuri revoluutio ei onnistu, vuosia jatkunut evoluutio sitä vastoin jatkuu. Yli sata kuntaa on jo sulanut.

Siltä todella näyttää tätä kirjoitettaessa (14.10.). Hallituspuolueiden eväät ovat levällään, kuntauudistuksen kova ydin, sote-lainsäädäntö, uhkaa siirtyä yli vaalien. Vuosisadan kuntareformia joudutaan arvioimaan äänestyskopissa laput silmillä.

Vuoret järkkyivät, syntyi hiiri, tapasivat sanoa muinaiset roomalaiset.

Suuren revoluution murenemista ei kannata surra. Se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Hallituksen nuorilta poliittisilta johtajilta puuttui perspektiiviä. Intoa oli enemmän kuin kokemuksen tuomaa viisautta.

Helppo on yhtyä monien politiikan tutkijoiden ja kommentaattoreiden arvioon siitä, että radikaali kuntauudistus pohjaa väkevästi hallitusratkaisuun: se oli suurin yhteinen nimittäjä ja toimi liimana ylileveälle hallituspohjalle.

Kataisen hallituksessa on ”paha poliittinen valuvika”, kuten Mauri Liukkonen luonnehti osuvasti tässä lehdessä ylileveää hallituspohjaa, ”jota ei oikeasti halunnut yksikään puolue”. (SS. 14.10.)

”Valuvikaakin” painavampi vaikutin suurelle kuntaremontille on todennäköisesti valtapoliittinen. Ainakin päähallituspuolueissa laskelmoitiin, että nyt on kultainen hetki toteuttaa kuntaremontti ja suistaa suurin kuntapuolue keskusta vallasta. Kuntakentän hegemonian siirtymä on valtapoliittisesti strateginen isku.

Pääministeri ja kuntaministeri perustelevat suurkuntia huoltosuhteen kohentumisella, palvelujen turvaamisella ja hallinnon säästöillä. Logiikka ontuu pahasti. Huoltosuhde (väestön ikääntyminen) ei korjaannu, palvelut eivät säily kaikkialla eikä hallinnosta koidu nopeita säästöjä, vaikka Suomeen jäisi vain yksi kunta.

Päinvastoinkin voisi käydä. Jättikunnissa byrokratia vahvistuu, laita-alueiden palvelut tuppaavat heikkenemään, huoltosuhdekaan ei kohene kuin keskuksissa – keskittymisen seurauksena.

Suurkuntalogiikka ontuu myös kansantaloudellisin perustein. Avoimessa taloudessa kilpailu karsii löysät, julkisessa taloudessa suurkunnasta tulee monopoli palveluiden tuottajana. Kehyskunnilla on ollut sparraajan rooli. Missä ovat säästöt, kun palveluiden tuottaminen on jo entuudestaan kalleinta suurissa keskuksissa.

Sekin on toiveajattelua, että suurkunta kohentaa yhdyskuntarakennetta ehyemmäksi. Pääkaupunkiseutu on hyvä esimerkki.

Keskusta-alueet kallistuvat keskittymisen seurauksena sietämättömiksi asua pieni- ja keskituloisille. Väki pakenee lähiöihin ja kauluskuntiin. Ei pendelöinti suurkunnassakaan sammu. Kerman kuorii arvonnoususta keskustojen varakas väki. Siinäkö suurkunnan perimmäinen idea?

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Savon Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Välttämättömyydestä tulee hyve

Puolueen etu ennen kaikkea

Kotimaista ruokaa pääsiäisen juhlapöytään

Hammaslääkärikoulutus muistuttaa yhteistyöstä

Mikä ei muutu

Kolmannen asteen ratkaisu

Automatkoista halutaan entistä turvallisempia

Kokemus korvaa määrän Savon EU-ehdokkaissa

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.