Kohta poissa on veljet...

Vuosien 1939–1940 hangilla ja pakkasilla käyty talvisota oli kova koettelemus. 105 päivää suomalaiset puolustivat nuorta tasavaltaansa ylivoimaista vihollista vastaan, kunnes voimat uupuivat ja oli pakko suostua Neuvostoliiton rauhanehtoihin. Sotasensuurin vuoksi maaliskuun 13. päivänä 1940 voimaantullut rauha tuli kansalaisille yllätyksenä ja pani kysymään, miksi Summan, Raatteen tai Kollaan kunniakkaat taistelut eivät estäneet Karjalan menetystä.

Neuvostoliiton hajoaminen on helpottanut talvisodan muistojen vaalimista. Vuonna 1989 saatiin naapurista kaivattu vahvistus sille, mikä itse oli tiedetty aina: Suomi ei halunnut sotaa, vaan silloinen neuvostojohto pakotti suomalaiset aseisiin. Puna-armeija oli valmistellut Suomen valtausta viimeistään vuonna 1938.

Talvisodan veteraanit ovat tänään vähintään 90 vuoden iässä. Kolmen–neljän tuhannen elossa olevan joukossa on jo noin 120 yli satavuotiasta.

Veteraanien järjestäytyminen on parantanut heidän arvostustaan ja kohentanut sosiaalisia oloja ”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet” -hengessä. Valitettavasti valtio säästää taas kerran väärässä paikassa. Veteraanien tukea on vähennetty vuosittain samassa suhteessa kuolleisuuden kanssa ajattelematta, että ihmisten vanhetessa hoitokulut kasvavat. Näin turhan moni veteraani jää vaille ansaitsemaansa hoitoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.