Koiruuksia

Neljän kuukauden ikäinen koiranpentu on hellyttävä. Varsinkin kultainennoutaja. Itselläni sellainen on, seurakoiraksi sekä myös metsästyskäyttöön tarkoitettu.

Jotta koirasta on apua vesilinnustuksessa, on se totutettava veteen. Ja mikäpäs sen mukavampaa kuin istuskella auringon paisteessa kauniilla hiekkarannalla ja katsella kuin pieni karvaturri opettelee uimaan!

Pienikin ilo on kuitenkin helposti pilattavissa. Olimme taannoin karvapallon kanssa totuttelemassa veteen, kunnes tukevahko keski-ikäinen mieshenkilö tuli tylysti toteamaan, että kyseisen hiekkakeitaan laita-aluekin on pelkästään ihmiskäyttöön tarkoitettu.

Suorastaan hämmennyin, sillä aikaisesta ajankohdasta johtuen rannalla oli meidän ja tuon mukavan miehen lisäksi kaksi auringonpalvojaa. Lisäksi rannan laidalla ei ole varmasti kukaan koskaan aurinkoa ottanut.

Mepäs siitä sitten lähdimme, vaikka mielessäni ajattelin sanovani miehelle, että hänen vatsanseutunsa rasittaa yhteiskuntaa huomattavasti enemmän kuin kolmikuukautisen koiravauvan kahlaaminen polvia myöten kaislikossa.

Mies toimi vaistojensa varassa. Kysehän oli varmastikin mielikuvasta, jonka mukaan koirat sotkevat ja pilaannuttavat koko hienon rannan.

Eipä ole tuo kyseinen mies käynyt rannalla perjantai-iltana tai varhain lauantaiaamuna. On nimittäin niin, että jos ranta on ihmiskäytön jäljiltä sen näköinen kuin se pahimmillaan on, eivät koirat sitä voi enää enempää sotkea. Tyhjät kaljapullot ja hampurilaiskääröt pilaavat maisemaa huomattavasti enemmän kuin alueen kaikkia koirat yhteensä.

Rannalta betonilähiöön. Millainen ihminen on vuokranantajan unelmavuokralainen? Koirallinen ei ainakaan.

Sekin tuli todistetuksi, sillä olemme etsimässä parhaillaan isompaa asuntoa kahdelle sisäsiistille ihmiselle ja koirallemme.

Löysimme mainion rivitalon pätkän, kaksio oli siis vuokrattavana. Olin jo aikaisemmin maininnut kiinteistövälittäjälle, että perheeseemme kuului koira. Esittelyn jälkeen puhelimeen saapui viesti, josta selvisi, että asunto oli vuokrattu muualle.

Syy oli ilmeinen: meillä oli koira. Nyt minulla on syy olla katkera kaikille koirista pitämättömille ihmisille!

Mikähän siinä sitten on, että suurin osa vuokranantajista ei halua lemmikkieläimiä asuntoonsa? Varmasti vallallaan ovat kuulopuheet serkun mummon kaiman veljenpojan vuokralaisesta, jonka koira on tuhonnut lattialistat ja pilannut uuden parketin.

Tämä varsin mauton mielikuva yleistetään koskemaan kaikkia koiria ja koiraihmisiä. Moni ei vaan ymmärrä sitä, kuinka tärkeä osa perhettä koira voi olla. Eikä se koiran syy ole, jos lattialistat ovat tuhottu tai lattiassa on naarmuja, vaan koiran omistajan. Ihminenhän sen koiran kouluttaa.

Sanonkin teille, hyvät koiraihmiset: Opettakaa koiranne sivistyneiksi, oppineiksi ja lattialistaystävällisiksi!

Olisi jo aika antaa koiraihmisistä hyvä kuva. Heillä on sentään aina tarkoitus mennä kotiin ja käydä lenkillä pitämässä yllä fyysistä kuntoa. Eikä koskaan tarvitse olla yksin, tulee samalla henkinenkin puoli kuntoon.

Sanon tämän myös teille, jotka ette pidä koirista. Sillä en voisi kuvitellakaan ikävämpää syytä luopua lemmikistään kuin lenkkipolulta löytynyt myrkytetty lihapulla.

Kirjoittaja pääsee ylihuomenna reserviin ja omistaa kaksi koiraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.