Koko viikon kujanjuoksu

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Stuart Baxterin housuissa ei olisi mukava olla tulevan viikon aikana.

Kahdella tappiolla alkanut EM-karsinta on kiristänyt köyden englantilaisvalmentajan kaulalla tiukalle ja vienyt uskottavuuden toista arvokisakarsintaa Suomea luotsaavalta Baxterilta.

Ensi tiistaina Baxterilla on vain yksi mahdollisuus pelastaa jakkaransa. Unkarin on kaaduttava Helsingin Olympiastadionilla. Tasapeli tai tappio tietää varmasti lähtöpasseja.

Usko Baxteriin on tosin jo rapissut siinä määrin, ettei sitä korjata yhdellä voitolla.

Syyskuun alun jälkeen Baxterin tukijat ovat olleet vähissä, ja hekin kaiketi odottavat Unkari-ottelua antaakseen nopeasti antisankariksi muuttuneen valmentajan pestille lopullisen armoniskun. Tämä kampanja on jo menetetty, vaikka yltiöoptimistit yrittävät vielä valaa uskoa mahdollisuuksiin.

Se romahti ensimmäisessä ottelussa Chisinaun syyskuisessa illassa, kun Moldova nöyryytti suomalaisia.

Kesän MM-kisojen kakkosen Hollannin ja Ruotsin jättäminen taakse kymmenen ottelun mittaisessa karsinnassa vaatii Suomelta täydellistä onnistumista. Se ei kestä ainuttakaan pistemenestystä Moldovan tasoisia maita vastaan.

Etukäteen ajateltuna ohjelma oli Suomelle hyvä. Moldovan piti kaatua vieraissa ja Unkarin sekä San Marinon kotona. Ajattelumalli kesti hyvin vierastappion Hollannille ja jätti huikeat panokset ensi kesään.

Toisin kävi. Suomi voi maksimissaan nousta tänä syksynä kuuteen pisteeseen.

Baxter kompastui maajoukkueessa käynnissä olevaan murrokseen ja haihatteluun.

Jari Litmasen, Sami Hyypiän ja kumppaneiden ikäluokka on väistymässä, ja nuoret vastuunkantajat vasta kasvamassa kansainvälisiin mittoihin. Englantilaisvalmentaja sortui elämöimään sillä, että Suomi voisi kerätä karsintapisteitä hyökkäävällä pelitavalla.

Tanskan Euroopan mestariksi 1992 luotsannut Richard Möller Nielsen ja nyt Liverpoolin ohjaksissa kompuroiden aloittanut Roy Hodgson veivät molemmat Suomen arvokisojen porteille tiukkaan ja inhorealistiseen pelitapaan pohjautuvalla taktiikalla.

Suomi tilkitsi puolustuksensa eikä hakenut tyylipisteitä ja kriitikoiden ihailua.

Mutta menestyi.

Möller Nielsenin johdolla Suomi menetti MM-lopputurnauksen karsintapaikan viime sekuntien maaliin Unkaria vastaan syksyllä 1997.

Hodgsonin vetämässä EM-karsinnassa Suomi laski keskimäärin vain 0,5 maalia omaan verkkoonsa ottelua kohti, ja EM-kisapaikka jäi huutamaan yhtä maalia viimeisessä ottelussa Portugalin vieraana.

Baxter lupasi puikkoihin astuttuaan lanseerata hyökkäävän pelitavan. Puolustuspäässä tulokset ovat katastrofaalisia. Omassa päässä verkko heilui MM-karsinnoissa keskimäärin 1,4 kertaa, ja syyskuussa alkaneessa karsinnassa on molemmissa mennyt kaksi maalia omiin. Näillä luvuilla menestyminen on mahdotonta.

Huonot tulokset karsinnan ensimmäisissä otteluissa vaarantavat myös Palloliiton talouden. Unkari- ja San Marino -pelien yleisömäärä jää varmasti kauas budjetoidusta.

Baxterin työsuhteen päättäminen on toki sekin kustannuskysymys Palloliitolle. Sopimusta on vielä vuosi jäljellä, mutta on vaikea kuvitella vaihtoehtoa, jossa uskottavuutensa menettänyt päävalmentaja jatkaisi vielä vuoden.

Nyt voisi olla tilaus kotimaiselle vaihtoehdolle. Tampere Unitedin kymmenen vuoden erinomaisen työn jälkeen jättävä Ari Hjelm on tottunut tekemään tulosta nimenomaan kurinalaisella pelitavalla, jolla Suomi voi jatkossakin menestyä.

En hämmästyisi vaikka Hjelm olisi maajoukkueen puikoissa jo marraskuun San Marino -ottelussa. Edellisessä valintaruletissa mies oli pitkään mukana, mutta jäi lopulta Baxterin taakse.

Nyt pyörä saattaa pyörähtää toiseen suuntaan.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Iskut kiirehtivät irtautumista fossiilisista polttoaineista

Uskon ja tieteiden maailmat

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Martat ovat sivistäneet jo 120 vuotta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.