Kokoomuksen kova sisäisen valtapelin paine purkautui

Kansanedustaja Elina Lepomäen (kok.) tiedotustilaisuus eduskunnassa keskiviikkona teki julkiseksi kokoomuksen sisäisen kovan valtapelin, joka on pysynyt piilossa lähinnä kokoomuksen kovan gallup-kannatuksen vuoksi. Vaikka Lepomäen kritiikin kohde olikin sote- ja maakuntauudistuksessa, perimmältään kyse on aatteesta ja siksi myös henkilöistä. Kokoomuksessa Lepomäki on oikean laidan ja puheenjohtaja Petteri Orpo vasemman laidan kulkija.

Lepomäen ulostuloa ei sovi missään tapauksessa vähätellä. Hän saattaa hyvinkin saada tarpeeksi kansanedustajia kannalleen niin, että sote- ja maakuntauudistukset kaatuvat eduskunnan äänestyksissä. Esimerkiksi Hjallis Harkimo kirjoitti kolumnissaan (Savon Sanomat 4.2.) maakuntauudistuksesta tyyliin, joka ei jättänyt arvailulle sijaa. Hän vastustaa sitä. Toiseksi Lepomäen linjauksia myötäileväksi kokoomuksen kansanedustajaksi on laskettu Susanna Koski.

Lepomäen kritiikille tuli tilaa, kun puolueen sote-asiantuntija Paula Risikko nousi eduskunnan puhemieheksi ja vaikeni päivänpolitiikasta. Hallituksella on takanaan 105 kansanedustajaa. Jos joukosta lipeää kolme, hallituksen esityksellä on 102 kannattajaa. Jos lakien käsittely venyy, kuten voi käydä, silloin kuvaan tulee myös Paavo Väyrynen, joka aikoo palata eduskuntaan hävittyään Juha Sipilälle keskustan puoluekokouksessa kesäkuussa ja perustaa Kansalaispuolueen eduskuntaryhmän. Silloin mahdollisessa äänestyksessä hallituksella on enää 101 kansanedustajaa ja oppositiolla 98. Jo lähtöasetelma on hyvin tiukka, mutta tilanne uhkaa kääntyä Orpon tappioksi – ja koko hallituksen kuolemaksi. Hallituksen ja Orpon kaatajaksi Lepomäestä ei yksin ole, mutta Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) tuella kaato voi onnistua. Lepomäellä ja Vapaavuorella on yhteistä se, että kumpikin on hävinnyt kamppailun puolueen puheenjohtajuudesta, parin vuoden välein, jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan sote-uudistuksen kaatuminen johtaisi uusiin vaaleihin. Epäilemättä. Lisäksi on luultavaa, että jos sote- ja maakuntauudistusten takaa katoaa kansanedustajia tarpeeksi lakiesitysten kaatamiseksi, sekä Orpo että Sipilä joutuvat samana viikonloppuna kamppailemaan puolueen puheenjohtajan asemastaan. Sipilä saisi Sotkamossa Väyrysen ohella jonkun muunkin haastajan. Orpon haastaisi Turussa ainakin Lepomäki, ehkä Harkimokin.

Henkilövaihdokset ja valtapelit ovat toissijaisia itse asian rinnalla. Voisiko Lepomäki olla oikeassa arvioissaan sote- ja maakuntauudistuksista? Kyllä voisi. Esittääkö Lepomäki vaihtoehtoja? Ei esitä. Arvostella on aina paljon helpompi kuin luoda jotakin arvosteltavaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen nollaus olisi eteenpäin viemistä ja jatkuvaa korjailua suurempi vahinko, sillä uudistusten tarve ei ole kadonnut. Tavoitehan oli parantaa sote-palvelujen saatavuutta ja laatua kustannustehokkaasti. Jos hanke nyt kaatuu, uudistus siirtyy taas vuosikausia eteenpäin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.