Kolmen suuren kilpajuoksu kohti eduskuntavaaleja

Ylen perjantaina julkaisema kannatusmittaus ei sisällä suuria yllätyksiä. SDP on edelleen suosituin puolue. Kannoilla tulee kokoomus, eikä keskustakaan ole toivottoman kaukana kahdesta kärkipuolueesta. Muutokset Ylen edellisestä mittauk­sesta ovat tosin sen verran pieniä, että ne mahtuvat tutkimuksen virhemarginaalin sisään. Kannattaa huomata sekin, että kysely on toteutettu 9.7.-7.8. välisenä aikana eli se ei kerro, mikä puolueiden kannatus juuri nyt on.

Mielenkiintoista on, että kolme suosituinta puoluetta on irtaantumassa muista. Kaikki kolme ovat nostaneet kannatustaan edellisestä mittauksesta. Voisiko olla niin, että Suomessa ollaan jälleen palaamassa kolmen suuren aikaan? Se voisi ensi vuoden huhtikuun eduskuntavaaleissa tarkoittaa sitä, että SDP, kokoomus ja keskusta käyvät kohtalaisen tasaväkistä kilpaa suurimman puolueen asemasta.

Normaaliin poliittiseen kiertokulkuun kolmen suuren järjestelmässä kuuluu, että kolmikosta hallituksen ulkopuolella oleva puolue nostaa kannatustaan. Se puolue on nyt SDP, jonka kannatuksen nousu perustunee nimenomaan oppositioasemaan. SDP on Ylen tutkimuksen mukaan imenyt kannatusta pienemmiltä oppositiopuolueilta. Hyppääminen johtovankkureihin houkuttaa.

Huhtikuun eduskuntavaalien tuloksesta ei kuitenkaan vielä ole järkevää ryhtyä lyömään vetoa. Kahdeksan kuukautta on politiikassa pitkä aika, vaikka kovin äkilliset ja radikaalit muutokset puolueiden kannatuksissa eivät Suomessa olekaan tavallisia. Paljon voi silti vielä tapahtua ennen vaaleja.

Juuri nyt puolueiden mielenkiinto kohdistuu edelleen valmisteilla olevaan hallituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen. Valtiovarainministeriön esityksen päälinjat tiedetään jo, mutta hienosäätö tehdään vasta koko hallituksen budjettiriihessä kuun lopulla.

Jo nyt voi sanoa sen, että mistään holtittomasta vaalibudjetista ei ole kysymys. Arvostella toki voi sitä, että talouden hyvästä kehityksestä huolimatta budjetti on rakennettu 1,7 miljardia euroa alijäämäiseksi. On huomautettu siitäkin, että vaalikauden aiemmilta vuosilta tuttuja leikkauksia ei ole tulossa. Se tosin perustuu hallitusohjelmaan, jonka mukaan leikkaukset pitikin toteuttaa etupainotteisesti.

Ei ehkä olekaan realistista odottaa, että vaalikauden viimeinen budjetti rakennettaisiin ennakoitavissa olevan talouskehityksen kannalta optimaaliseksi. Vaaleilla on aina vaikutusta.

Sen verran neutraali valtiovarainministeriön budjettiesitys kuitenkin on, että opposition on vaikea repiä sen arvostelusta suuria pisteitä. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, miten kokoomuksen ja sinistenkin tavoittelemat työn verotuksen kevennykset suunnataan. Tuskinpa SDP:llä voi olla paljon arvostelemista, jos hallituksen budjettiriihessä päätetään helpottaa maatalouden tukalaa tilannetta kuivan kesän jäljiltä.

Budjetista tuskin tulee ratkaisevaa poliittista puruluuta. Profiilia on nostettava muilla keinoin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Antelias budjettiehdotus muistaa maakuntiakin

Taidepetosjuttu ravistelee ortodoksikirkkoa

Anna kaekkes, vuan elä periks

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.