Kotiseuturakkaus.fi

Sosiaalisen median sivustoilta rynnii esiin viehättävä käyttöoivallus. Ihmiset kerääntyvät nettiin muistelemaan synnyinseutuaan ja tarkentamaan muistikuviaan muiden poislähteneiden kanssa.

Rakkaat retrokuvat kirvoittavat eri ikäkausien edustajat jakamaan tietoa. Ihmiset löytävät jälkiä teiniajan kavereistaan, omista reiteistään.

Yhden kekseliään pieksämäkeläisen perustama Kartsan kiertäjät -ryhmä on kerännyt Facebookissa kahdeksassa kuukaudessa lähes 1500 jäsentä. Sivustoa käyttävät aktiivisesti eri ikäiset entiset pieksämäkeläiset. Joukossa on myös paikkakunnalla edelleen, tai jälleen asuvia.

Kartsan kiertäjät -sivusto pitää sisällään jo nyt hyvin mielenkiintoisen kuva-arkiston eri aikakausilta. Kuvien yhteyteen kehittyy nopeasti rönsyilevä tietorypäs, kun jokainen kertoo kuvasta omiin muistoihinsa liittyvää tietoa.

Äkkiä turskean ätläkkä 70-luvun räpsäys, jostain Centrumista tai linja-autoaseman nakkikioskista, saa valtaisan muistopurkauksen. Tiedonmurusten yhtyessä kuvat rakentavat sirpaleisen, mutta historiaa täynnä olevan muistikirjaston.

Puolitoista tuhatta henkeä muistelemassa samaa aihetta on valtava määrä tietokapasiteettia, joka olisi hankala hyödyntää livenä. Tähän naamakirjan kaltainen verkkoviestintä tarjoaa pätevän ja selvästi houkuttelevan keinon.

Kaikkien ei tarvitse olla paikalla samaan aikaan. Yhteisen muiston äärellä voidaan olla minuuttien, tuntien, päivien ja viikkojenkin tiheydellä. Silti aihe ei huku.

Tosin Kartsan kiertäjien aktiivitoiminta on jo poikimassa ensi kesäksi livetapaamisen Pieksämäelle. Happeningiin on ilmoittautunut useampi sata ihmistä, ja jottei väkijoukon voima menisi hukkaan, uutuutena kehitellään alueen nykynuorien hyväksi vuosittaista keräystä.

Kotiseudun toimiessa yhdistävänä tekijänä yhdelle ryhmälle, toinen on jo perustanut rajatumman alaryhmän, joka käsittelee kaupungin rockhistoriaa. Pieksämäki Rock City on vähintään yhtä mielenkiintoinen ja täynnä korvaamatonta kuva- ja äänimateriaalia. Sivusto on laajentunut muutamassa kuukaudessa satojen innokkaiden aivonjatkeeksi.

Huomionarvoista molemmilla sivustoilla on se, että huonot muistot ovat minimaalisessa asemassa, ihan ilman sensuuria.

Kotiseudun ikävä tai vähintäänkin kultainen arvostus hallitsevat kirjoituksia. Piirre on käsinkosketeltavan vilpitön ja vailla keinotekoista hehkua.

Idea ja Facebook ovat yhdistäneet toisiinsa joukon ihmisiä, jotka ovat tallanneet saman kaupungin katuja, kokeneet jotain pyhää ja korvaamatonta näillä samoilla kulmilla. Esiin punnertuu myös se tosiseikka, kuinka nykyaika ajaa meitä pois sieltä, missä moni tahtoisi olla.

Muistoista puolet on kaipuuta. Ja vaikkei aina olisikaan, niin juuristaan jokainen meistä etsii merkityksiä itselleen.

Kirjoittaja on pieksämäkeläinen teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.