Koulukyydit kasvussa

Koulukuljetusten piirissä olevien lasten määrä on kasvussa Itä-Suomessa. Viime vuonna noin kolmannes 58 000 itäsuomalaisesta peruskoululaisesta oli koulukuljetuksessa.

Kuljetusoppilaiden määrän kasvun syynä ovat yksiselitteisesti koulujen lakkautukset, joiden tahti on ollut kiivas jo pitkään. Viime vuonna Itä-Suomessa lakkautettiin 21 koulua.

Itä-Suomen lääninhallituksen selvityksen mukaan koulukuljetukset eivät aina täytä lainsäädännön vaatimuksia. Lain mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka odotusaikoineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, vanhemmilla oppilailla ja joissakin muissa tapauksissa jopa kolme tuntia.

Kolme tuntia on jo kipurajalla ja jos koulumatka kestää vielä kauemmin, lähestytään jo kohtuuttomuutta.

Useilla kymmenillä oppilailla lakisääteinen enimmäisaika ylittyi ainakin kerran viikossa. Lisäksi 576 oppilaalla koulumatkaan kului lähes lakisääteinen aika vähintään kerran viikossa. Suurin osa lakisääteisten enimmäiskoulumatka-aikojen ylityksistä oli kaupunkikunnissa.

Pitkiä koulumatkoja syntyy odotusaikojen, hankalien kuljetusreittien ja joukkoliikenteen aikataulujen yhteisvaikutuksesta. Maaseudulla teiden varsilta koululaisia noukkiva koulutaksi saattaa tehdä pitkänkin kierroksen ja joidenkin lapsien koulumatka kasvaa huomattavasti pitemmäksi kuin todellinen matka kotoa koululle.

Koulukuljetukset ovat kunnille iso kuluerä ja syövät koulujen lakkauttamisista haettuja säästöjä. Siitä huolimatta maksimiaikojen ylityksistä on päästävä. Tuntitolkulla koulukyydissä istuminen tekee koululaisen työpäivästä raskaan.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.