Kouluruoka arvoonsa

Maksuton kouluruoka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Vanhemmat ihmiset muistavat kansakoulun keittolan tarjoomukset, pelkkää lusikkaruokaa: keittoja, puuroja ja vellejä. Ateriaa täydensivät omat voileivät ja maitopullo.

Tänä päivänä kouluateria on aivan muuta ja niin pitää ollakin. Sen on määrä kattaa merkittävä osa koululaisen päivittäisestä ravinnontarpeesta. Kouluruokailu on myös osa opetusta ja kasvatusta.

Koululait turvaavat peruskoululaisille maksuttoman ja täysipainoisen aterian. Yksityiskohtaisia ohjeita kouluruoan sisällöstä tai ruokailun käytännön järjestelyistä laeissa ei ole. Nyt valtion ravitsemusneuvottelukunta on antanut kouluruokailusuositukset, joiden käyttöönottoa se pitää tärkeänä jokaisessa kunnassa.

Hyvästä tahdosta kunnissa ei varmasti olekaan puutetta, mutta tuskin löytyy kuntaa, jossa oppilaan aterian hinta ei olisi ollut armottoman tarkastelun kohteena jo vuosia. Täysipainoisen aterian tarjoaminen vaatii sen valmistajilta lähes taituruutta. Samaan aikaan kotien ruokapöytiin ovat tulleet valmisruuat, hampurilaiset ja pizzat. Yksinkertainen perusruoka saattaa jopa oudoksuttaa joitakin lapsia.

Lapinlahdelta löytyy hieno esimerkki. Siellä kouluruokailu pantiin uuteen uskoon Ylä-Savon terveysliikunta- ja ravitsemushankkeen puitteissa. Ateriat muokattiin terveellisemmiksi ja maittavammiksi Sydänliiton kriteerien mukaan. Alku oli takkuista, mutta nyt sekä ruokailijat että keittäjät ovat tyytyväisiä.

Muutokseen ei tarvita hankkeita, toimeen voi tarttua muutenkin. Makeis- ja virvoitusjuoma-automaattien poisvienti on hyvä aloitus.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.