Koulussa 18-vuotiaaksi?

Pohdiskelen varovaisen myönteisesti asiaa. Näin vastasi kysymykseeni oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 vuoteen työministeri Lauri Ihalainen. Hänellä oli joukko konkreettisia keinoja seminaariväelle, joita tullaan käyttämään nuorten yhteiskuntatakuun varmistamiseksi.

Joukosta puuttui kuitenkin oppivelvollisuusiän mahdollinen nostaminen – toistaiseksi.

Asiaa pohdiskeli vastikään hyvin perustein myös akateeminen rehtori Kalervo Väänänen tällä palstalla. Avoin keskustelu oppivelvollisuusiän korottamisen vaikutuksista on ollut hämmästyttävän vähäistä.

Ministeri Ihalainenkin joutui pitkässä pohdiskelussaan toteamaan, että meillä on tahoja, jotka vastustavat asian esille ottamista ns. periaatteellisin syin. Myönteisenä esimerkkinä hän mainitsi Itävallan, jossa oppivelvollisuusikä nostetaan 18 vuoteen vuoden 2015 alusta.

Itävallassa on myös Suomea pidempi perinne oppisopimuskoulutuksessa. Ministeri korosti myös perus- ja ammatillisen koulutuksen nivelvaiheen hyvän hoitamisen merkitystä. Sen laadukkuus on ensiarvoista, jos oppivelvollisuusikää korotettaisiin.

Nivelvaiheen merkitystä ovat Pohjois-Savossa korostaneet ammatillisen koulutuksen kuntayhtymien johtajat Markku Rissanen ja Kari Puumalainen. Tasokas nivelvaihe vähentää myös koulutuksen keskeyttämisiä.

Ydinkysymys oppivelvollisuusiän korottamisessa nuorelle ja yhteiskunnalle kuuluu: Onko 15-vuotias riittävän kypsä päättämään tulevaisuudestaan ja valitsemaan häntä kiinnostavan ammattialan? Saako vai joutuuko hän jäämään vaille mitään ammatillista koulutusta?

Jatkokysymys kuuluu: Jos suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pystyy tarjoamaan liki kaikille peruskoulun päättäville nuorille koulutuspaikan ammattiin, saako yhteiskunta myös edellyttää jotain?

Silloin on kysymys oikeuksistamme ja velvollisuuksistamme.

Koulutuksen tarjoavat pitkälti veronmaksajat. Tarvitsemme myös uusia veronmaksajia lisää.

Yhteiskunnan turvaverkkojen, hakevan ja koulutukseen ”työntävän” toiminnan, ammattipajojen ja nivelvaiheen projektien määrä on kasvanut valtavasti ammattioppiin ohjaamisessa viime vuosina.

Vaikein kysymys on silti edelleen vastaamatta. Saako yhteiskunta edellyttää ja velvoittaa nuorta ja mihin mittaan hankkimaan ensimmäisen ammattitutkinnon? Onko vapaan yhteiskuntamme sallittava vapaavuosien ottaminen peruskoulun jälkeen koulutuksesta ja työstä?

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylän arvio on, että Suomessa on 32500 nuorta, jotka kuuluvat syrjäytymisen kovaan ytimeen. Nuoria alle 29-vuotiaita, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi.

Kaikkiaan ko. ikäluokan syrjäytyneitä nuoria on maassamme noin 51300. Pohjois-Savossa 15 vuotta täyttäneestä väestöstämme 32,3 prosentilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa. Luku on täsmälleen sama kuin maamme keskiarvoluku.

Lokakuussa 2012 Pohjois-Savossa oli 1412 alle 25-vuotiasta nuorta työttömänä ja heistä noin 380 vailla perusasteen jälkeistä koulutusta. Koulutukseen ja työvoimapulaa näyttäisi olevan reserviä.

Isänmaatamme on uudistettu jatkuvasti ja voimakkaasti 95 vuoden aikana. Uudistamiset, rohkea uudistaminen, ovat nostaneet meidät kansakuntien kärkeen.

Pääministeri Jyrki Katainen toisti kunnallisvaalien alla voimallisesti rohkeaa uudistamista ja sen merkitystä. Hänen näkemykseen voi yhtyä juuri nyt, voimakkaiden taloushaasteiden alla. Rohkeaa uudistamista ja vastuuta on turvata kaikille nuorille aloituspaikat kautta Suomen toisella asteella.

Nyt ei tulisi toteuttaa ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen leikkauksia esillä olevalla tavalla. Ne leikkaavat kasvun ja nousun mahdollisuuksia jatkossa. Tarvitsemme uutta osaamista Pohjois-Savonkin elinvoimaisuuden tueksi.

Aloituspaikkojen leikkaamisen sijaan olisi jatkettava ministeri Lauri Ihalaisen tavoin avointa pohdintaa, olisiko oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen tarpeellinen perälauta nuorten yhteiskunta- ja koulutustakuun toteuttamisessa – ja jopa suorastaan välttämätön toimenpide, jotta syrjäytyminen ei syvene ja merkittävät yhteiskunnan panokset ja tarjotut mahdollisuudet eivät valu hiekkaan perälaudan puuttuessa.

Nuoret ovat aina kulkeneet uudistusten kärjessä, hyväksyneet muutokset ja muuttaneet maatamme paremmaksi.

Oppivelvollisuuden jatkamisen noin parilla vuodella voisi nähdä pikemmin suurena mahdollisuutena kuin velvoitteena tai vapaan valinnan rajoituksena. Jako olisi mahdollisuus, jota moni yhteiskunta ei pysty jäsenilleen tarjoamaan.

Se on sopimus paremmasta tulevaisuudesta, jossa kaksi osapuolta tuntevat velvollisuudet ja oikeudet yhteiskunnassamme. Osapuolina ovat nykyiset ja tulevat veronmaksajat, nykyiset ja tulevat itsenäisyytemme ylläpitäjät.

Syrjäyttämisellä ja syrjäytymisellä on myös eroa vastuun näkökulmasta. Kumpaankaan Suomessa ja Pohjois-Savossa ei ole varaa nyt ja tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on Pohjois-Savon maakuntajohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.