Koulutus on tärkeintä

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tiedusteli viime vuonna jäsenyrityksiltään koulutetun henkilöstön rekrytointitarvetta. Lisäksi kysyttiin, oliko niillä ollut vaikeuksia ammattitaitoisen henkilöstön palkkaamisessa viime lokakuussa.

EK:n selvitys antaa yksiselitteisen kuvan siitä, että toisaalta ammattitaitoisen työvoiman löytäminen on joillakin aloilla yhä vaikeampaa ja toisaalta siitä, että kouluttamattomille työtä on tarjolla yhä vähemmän.

Noin puoleen avoimista työpaikoista haettiin ammatillisen koulutuksen suorittaneita, ammattikorkeakoulututkintoa toivottiin reilulta neljännekseltä ja yliopistotutkintoa 14 prosentilta. Yhteensä EK:n kyselyn piirissä olevien yritysten rekrytointitarve oli viime vuonna yli 60 000 uutta työntekijää.

Yritysten rekrytointivaikeudet ovat olleet kasvussa jo pitempään. Vuodesta 2006 vuoteen 2007 vaikeuksia havainneiden yritysten määrä oli noussut 35 prosentista 44 prosenttiin. Muutos on merkittävä ja suunta huolestuttava.

Henkilömääriä tarkasteltaessa eniten työntekijöiden puutteesta kärsivät palvelualat. Rakennusalan yrityksistä reilusti yli puolet ilmoitti kärsivänsä ammattilaisten niukkuudesta. Pulaa on muun muassa pätevistä myyjistä, vartijoista, tarjoilijoista, hitsaajista, asentajista, siivoojista ja ajoneuvon kuljettajista. Nämä ammattiryhmät eivät ole ammattien arvostusasteikoissa kärkipäässä, vaikka tekevät tärkeää työtä.

Koulutuksen mitoituksen tarkastelun lisäksi olisikin nyt mietittävä, miten erityisesti palvelualan ammattien arvostusta voitaisiin nostaa. Työvoimapula alkaa yhä vakavammin haitata yritysten toimintaa ja kasvua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sen sijaan, että tähdättäisiin proteiinipatukan voimalla timmin pyöreään tarakkaan, ravitsemuksella tulisi pyrkiä meidän itäsuomalaisten lempparikansantaudin ehkäisemiseen

Liikennepolitiikassa hallituskriisin ainekset

Äänestysikärajan laskua voisi kokeilla

Mistä voin luopua

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.