Kovaa pokeria telakalla

STX:n Turun telakan ympärillä on menossa kovan luokan pokeripeli.

Julkisuuteen asia on tuotu sellaisena, että telakkayhtiö pyytää 50 miljoonan euron pääomalainaa loistoristeilijän rakentamisajan kulujen kattamiseksi. Summa on pieni, kun sitä vertaa siihen, että risteilijätilauksen arvo on miljardi euroa. Palkkatuloja tulisi 500 miljoonaa euroa ja verotuloja 160 miljoonaa euroa, koska hanke tuo töitä 12000 miestyövuotta.

Pääomalainan telakkayhtiöön sijoittaisi valtion puolesta Finnvera. Sen on arvioitu saavan pääomalainasta provisio- ja korkotuottoja jopa 30 miljoonaa euroa.

Pokeriksi pelin tekee se, että MTV3 uutiset kertoi telakkayhtiön lainatarpeen olevan paljon suurempi kuin 50 miljoonaa euroa, koska rahoittajat ovat alkaneet empiä tilauksen rahoittamista. Liiketoimintariskikin on siten olemassa. Pääomalainalla on helppo parantaa yhtiön vakavaraisuutta, mutta toisaalta se on muita velkoja huonommalla etuoikeudella selvitystilassa ja konkurssissa.

Vuorineuvos Martin Saarikangas kommentoi Ilta-Sanomissa, että korealaiset vedettävät. Silti hän uskoo vakaasti, että tilauksen siirtyminen STX:n Ranskan telakalle on aito uhka.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että valtiolla on kaksi vaihtoehtoa: maksaa tai itkeä ja maksaa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.