Kovat tuomiot

Helsingin käräjäoikeuden torstaina langettamat tuomiot olivat merkittävä välietappi Suomen hiihdon uskottavuutta koetelleessa STT-oikeudenkäynnissä. Tuomioistuin totesi entisen huippuhiihtäjän Jari Räsäsen ja entisen hiihtovaikuttajan Pekka Vähäsöyringin syyllistyneen törkeisiin petoksiin ja tuomitsi heidät ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomiot ovat kovia.

Oikeus katsoi myös entisten hiihtovaikuttajien Jari Piiraisen ja Antti Leppävuoren salanneen tietojaan, mutta tekoja ei pidetty törkeinä. Ne olisivat korkeintaan perusmuotoisia petoksia, jotka olisivat jo vanhentuneet. Merkittävää kuitenkin on, että oikeuden mielestä kaksikko tiesi dopingista.

Oikeus katsoi, että kaikki syytetyt olivat läsnä tilaisuudessa, jossa Räsäsestä laskettiin verta Trondheimissa vuonna 1997. Heidän arvioitiin tienneen tuolloin, että verenlasku johtui epon käytön aiheuttamasta korkeasta hemoglobiinista.

Kuopiossa odotettiin mielenkiinnolla oikeuden päätöstä. Jari Piirainen valittiin reilu vuosi sitten Kuopion kaupungin matkailupäälliköksi. Työsopimus olisi purkautunut, jos Piirainen olisi saanut vankeustuomion. Oikeuden ratkaisu on Piiraiselle helpotus ja takaa nyt kaikille työrauhan.

On todennäköistä, että käräjäoikeuden ratkaisuista valitetaan hovioikeuteen. Tuomiot saavat siinä tapauksessa lainvoiman vasta hovioikeuskäsittelyn jälkeen. Prosessissa on sellaisia piirteitä, jotka voivat johtaa valituslupahakemukseen korkeimpaan oikeuteen.

Helsingin käräjäoikeuden ratkaisun myötä on näytetty toteen, että suomalaisessa hiihtourheilussa käytettiin kiellettyjä menetelmiä. Oikeus tuomitsi kaksi ihmistä, mutta moni muukin henkilö oli tietoinen "vippaskonsteista". Tuomioistuimen ratkaisu on myös muistutus siitä, että oikeudessa pitää puhua aina totta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.