Kreml leikkii tulella

Venäjän poliittisessa keskustelussa pohditaan nyt kovasti nationalismia ja sen merkitystä. Syy kansallisen puhunnan ajankohtaisuuteen piilee vuoden 2011 joulukuun duuman vaaleissa. Vaalitulos ja ennen kaikkea sitä seuranneet mielenosoitukset osoittivat, että Venäjällä oli suuri joukko ihmisiä, jotka olivat valmiita muutokseen ja jotka halusivat myös tulla kaduille osoittamaan mieltään.

Venäjän eliitti oli aluksi aidosti järkyttynyt; hehän olivat tehneet parhaansa! Se, että kansa halusi tehdä muutoksia pelkästään muutosten halusta, oli järjetöntä.

Ensijärkytyksen jälkeen seurasi sarja henkilöstövaihdoksia: muun muassa Kremlin hallintopäällikkö Vladislav Surkov sai hetkeksi lähteä ja hallitus lupasi muutoksia toimintaansa.

Tämän lyhyen lämpimän tuulahduksen jälkeen koitti keväällä päättäväinen tiukemman kurin aika. Vuoden 2012 maaliskuun presidentinvaalien jälkeen hallituksen osittain myönteinen kanta myönnytyksiin ja dialogiin kansalaisten kanssa hävisi kokonaan. Hallitseva eliitti aloitti samalla raivoisan kampanjan ”oppositiota” vastaan ja korotti omaa kansallista retoriikkaansa.

Myös ortodoksinen kirkko nidottiin tähän propagandaan sopivasti mukaan. Se käynnistyi Pussy Riot -ryhmän 21. helmikuuta 2012 järjestämästä mielenosoituksesta Kristus Vapahtajan kirkossa Moskovassa. Tyttöjen punk-rukous ”Jumalanäiti – karkota Putin” oli monille uskoville kauhistus ja ärsytti hallitsevaa eliittiä.

Tyttöjen tempaus laukaisi nopeasti hurraa-isänmaallisen närkästyksen aallon.

Uskovaiset protestoivat yhdessä valtio edustajien kanssa ja esimerkiksi Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka esiintyi 26 helmikuuta 2012 Venäjän armeijan ja laivaston tukemiseksi perustetun liikkeen perustavassa kokouksessa yhdessä tärkeän hallituksen edustajan Dmitri Rogozinin kanssa.

Hallitus käynnisti heti erityistoimet Venäjän ortodoksisen kirkon ”puolustamiseksi”. Kaikissa esiintymisissä alleviivattiin sitä, että valtio tukee venäläisiä ja ortodoksikirkkoa. Esimerkiksi 21. päivänä huhtikuuta 2012 Moskovan motoristit yhdessä moottoripyöräilevän Putinin kanssa ”ilmaisivat tukensa patriarkka Kirilille, ortodoksikirkolle ja Venäjän sivilisaation traditionaalisille arvoille.

Opposition mielenosoituksissa on seurattu erityisesti ns. demokraattisen opposition hahmoja ja uusia suosittuja blogisteja kuten Aleksei Navalnya. Kansallismielisten protestit ja heidän vaatimuksensa ovat jääneet vähemmälle.

Näiden propaganda on kuitenkin ollut erittäin tehokasta, sillä hallituksen oma ”vastapropaganda” on leikkinyt ja flirttaillut aivan samoilla teemoilla. Kansallismiesten ja äärimmäisten nationalistien käyttämät poliittiset teemat ovat miltei samoja ja ulkopuoliselle on vaikea tehdä eroa, jonkin hallituksen edustajan kuten Rogozinin vauhdikkaan propagandan tai sitten kansallismielisten käyttämien iskulauseiden välillä.

Hallituksen on ollut myös vaikea vastata kansallismielisten ikäviin kysymyksiin kuten: miksi Venäjän hallitus aukaisi Natolle tukikohdan Uljanovskiin? Jos Nato on vastustaja, kuten väitetään, niin miksi sen kanssa tehdään niin tiivistä yhteistyötä? Eikö hallituksen kanta ole tässä asiassa kaksijakoinen ja tekopyhä?

Toisaalta, kansallismieliset protestoivat sitä, että Venäjälle suuntautuva siirtolaisuus vain kasvaa ja kasvaa vaikka hallitus on alleviivannut omaa päättäväisyyttään sen hillitsemisessä?

Samoin kysymys etnisistä kipukohdista on noussut yhä uudelleen esille. Kansallismieliset kysyvätkin alttiisti siitä, miksi Forbesin listan rikkaimpien venäläisen joukossa on ainoastaan yksi etnisesti venäläinen – Aleksei Mordashov? Muut ovat juutalaisia tai muista kansallisista vähemmistöistä.

Tässä onkin kansallismielisten ja äärikansallisten propagandan ääripiste. Siitä on enää kukonaskel antisemitismiin ja muukalaisvihaan.

Hallituksen kannalta on noloa ja ikävää kun esimerkiksi kysytään sitä, miksi Venäjän tärkeimpien alueiden kuten Moskovan ja Moskovan alueen johtajina on vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia henkilöitä (Sergei Sobjanin ja Sergei Shoigu – tosin Shoigusta tuli puolustusministeri). Tai että miten etnisesti venäläisten puolustajina voi toimia selvästi ei-venäläisiä hahmoja kuten esimerkiksi Vladimir Wolfovitš Žirinovski ja vastaavat.

Putinin hallinnon on oltava äärimmäisen varuillaan tällaisen agitaation edessä, sillä se jäytää Venäjän federaation poliittisen olemuksen sisintä – ajatusta siitä, että federaatio on tasapuolinen elinpaikka kaikille kansoille, kansallisuuksille ja uskonnoille.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dosentti sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen lehtori .

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.