Kristityt maallisella tuomiolla

Tv-kriitikko Marko Ahonen osoitti selvännäkijän kykyjä Ajankohtaisen kakkosen Homoillan ennakossaan (SS 12.10.): "Keskustelun jälkeen olemme homoasioissa täsmälleen samassa tilanteessa kuin ennen keskustelua".

Ahosen arvokas kuluttajanvalistus ei tavoittanut ainakaan muutamaa tuhatta epäonnista katsojaa, jotka seurasivat Homoiltaa ja siitä järkyttyneinä erosivat kirkosta nettipalvelun avulla. Lukema on huolestuttava: näin monen kansalaisen yleissivistys lähentelee siis nollaa.

Tuliko jollekin yllätyksenä, että kirkon piirissä on homouteen paheksuen suhtautuvia ihmisiä? Yllättivätkö Päivi Räsäsen tai kristillisdemokraattien näkemykset? Kuten Ahonen ennakoi, Homoilta ei tuonut aiheeseen mitään uutta.

En tosin tiedä varmasti. En katsonut, olen lehtitietojen varassa. Uskon, että tv:n teemailtojen kakofoninen kilpahuuto turmelee sielua ja tyhmentää.

Homoille kuuluvat täsmälleen samat ihmisoikeudet kuin heteroillekin. Seksuaalinen suuntautuneisuus on vastuullisten aikuisten ihmisten keskinäinen yksityisasia, johon yhteiskunnalla ei ole mitään asiaa puuttua. Raamatun auktoriteettiin ei voi vedota julkisessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Nämä ovat itsestäänselvyyksiä, joista ei pitäisi enää keskustella.

Maallistuneena yksilönvapauden kannattajana Räsäsen ja muiden fundamentalistien näkemykset ovat minulle kuin vieraalta planeetalta.

Siitä huolimatta karvani nousevat pystyyn, kun kiihkomieliset massat käyvät absoluuttisella oikeutuksella pienen vähemmistön - tässä tapauksessa uskovaisten - kimppuun.

Päivi Räsänen ilmaisi ohjelmassa vilpittömän vakaumuksensa, kun sitä häneltä kysyttiin. Näin hän toteutti perustuslain yksilölle takaamaa uskonnonvapautta. Itse asiassa hän totesi kiistattoman faktan: Raamatussa homouteen suhtaudutaan vähintäänkin varauksella.

Olisiko Räsäsen pitänyt taipua ohjelmassa hänelle tarjottujen vastaansanomattomien argumenttien edessä ja luopua uskostaan pyhän kirjan pyhyyteen?

Liberaalit uskovaiset muovaavat Jumalasta ihmisen kuvan tavalla, johon ateisteilla ei ole mitään lisättävää. Raamatusta poimitaan rusinat pullasta. Jumala on kulloinkin vallitsevien arvojen ja yksilön toiveiden heijastuma.

Liberaalien on mahdotonta sietää edes vaatimatonta mielipiteiden tasapainoa. Viimeisetkin perinteisten arvojen kannattajat on kaivettava koloistaan ja tuotava julkisen tuomioistuimen eteen.

Kirjailija Jari Tervon ansiokkaassa blogikirjoituksessa minua häiritsee niin ikään uskonnonvapauden hämärtyminen. Tervo ei kuulu kirkkoon, joten miksi hän puuttuu siihen, siunaako kirkko homoliittoja? Uskonnottomalle koko siunaamisen toimenpiteen pitäisi olla vailla sisältöä.

Jumalan olemassaolon epäily ja uskonnonvapaus ovat länsimaisia keksintöjä ja valistus kristillisen kulttuurin ainutlaatuinen johdannainen. Brittifilosofi John Gray kärjistää asian oivallisesti: ateismi on kristinuskon sisäinen harhaoppi.

Esimerkiksi islamissa sekä jumalankielto että homous muodostavat vakavan vaaran yksilön terveydelle ja hengelle, mikä ei tunnu lainkaan haittaavan suomalaisia taistelevia ateisteja.

Asiasta huomauttaminen johtaa syytöksiin islamofobiasta. Sen sijaan kotimaiset ateistit käyvät aggressiiviseen hyökkäykseen evankelisluterilaisuutta, uskonnoista maltillisinta ja rationaalisinta kohtaan.

Homoiltakin havainnollistaa sitä, mikä on mennyt yhtenäiskulttuurin pesuveden mukana: minimaalinen käsitys yhteisestä kulttuuriperinnöstä.

Vaivalloisesti hankittava sivistys korvautuu Homoillan kaltaisilla näytösoikeudenkäynneillä.

Maailmankuva vaihtuu netissä klikkaamalla sen mukaan, miltä itsestä sattuu tuntumaan. Kulttuurimme perusteosta Raamattua ei enää tarvitse tuntea, mutta mitään ei ole tullut tilalle.

Kirjoittaja on ajankohtaistoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Haaviston poliittista luottamusta koetellaan

Kun Rautalampi tonttejaan pierulla myi

Jalkapannat hiertävät hallitustaipaleella

Puolueissa on viimein katsottava peiliin

Sisäisen linnakkeen vangit

Seksilakeja kiristettävä pulmista huolimatta

Politiikassa aika on hyvin suhteellista

Kansalle urheiluhuveja vastuullisesti

Lain ja valvonnan puutteet mahdollistavat riiston

Seitsemäs aalto

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.