KuPS suuntaa mitalit kaulassa Eurooppaan

Hieno kuopiolainen palloiluvuosi sai jatkoa perjantai-iltana lähes 4 000 katsojan edessä Savon Sanomat Areenalla, kun Kuopion Palloseura varmisti seurahistoriansa 16. mitalin voitolla Jyväskylän JJK:sta.

Keväällä kaupungissa juhlittiin jääkiekon liigaseuran KalPan hopeaa, ja nyt menestyksestä voidaan nauttia myös toisessa suurista yleisölajeista. Päätöskierroksella ratkeaa, saako KuPS hopeaa vai pronssia. Seuralle ja koko kuopiolaiselle jalkapallokulttuurille on erityisen tärkeää, että menestys takaa joukkueen pääsyn kansainvälisiin peleihin.

Edellisestä mitalista eli päävalmentaja Esa Pekosen johdolla saavutetusta hopeasta on niinkin kauan kuin seitsemän vuotta.

Resursseiltaan KuPS on ollut pääomistajansa, sijoittaja Ari Lahden maksukyvyn ansiosta senkin jälkeen Veikkausliigan paremmassa puolikkaassa. KuPSissa on kuitenkin moneen kertaan jouduttu huomaamaan, ettei pelkällä rahalla saa menestystä. Tarvitaan monien osa-alueiden, kuten valmennuksen, pelaajahankintojen ja joukkuehengen synnyn onnistumista yhtä aikaa.

Mitalin lisäksi Kuopiossa on syytä ylpeyteen tavasta, jolla se saavutettiin. Päävalmentaja Jani Honkavaaran johdolla joukkue on pelannut modernia, vauhdikkaasti hyökkäävää jalkapalloa, jossa on kuitenkin ripaus savolaisen juonikkuuden perinnettä. Joukkue on koottu hyväksi sekoitukseksi ulkomaalaishankintoja, kotimaisia konkareita ja oman kaupungin lahjakkuuksia. Kova kuntopohja ei ole joukkueurheilussa itsestäänselvyys, mutta Kuopiossa se on pitänyt otteluiden ja kauden loppuhetkillä.

Näillä eväillä myös KuPSin tulevaan eurotaipaleeseen kohdistuu kutkuttavia odotuksia.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.