Kuinka hävittää kunta, osa 1

Meillä Suomessa on menossa kaksi samanaikaista buumia, jotka yhdessä ovat kohtalokas yhdistelmä.

Olemme kansakuntana taloudellisesti niin huonossa jamassa, että ainoa varteenotettava selviytymisstrategia hallintoporukan mielestä on vähentää kuntia ja kaupunkeja. Liittämällä yhteen merkityksettömiä ongelma-alueita, voidaan nämä Helsingin näkökulmasta passivoituneet erämaasektorit saada jakamaan palveluitaan ja tätä kautta puolittamaan olemassaolonsa hintaa.

Tähän hevosenleikkiin on isketty samanaikaisesti paikalliskulttuuria halveksiva ja uhanalaiseksi usuttava toimintamalli. Se osa kuntaorganisaatiota, joka aikaisemmin oli kiinnostunut kunnan identiteetistä ja ominaislaadusta, on vaihtunut ohjelmatoimistojen helpoksi vakioasiakkaaksi.

Nykyisin kaikkialla on töissä vain johtajia ja tuottajia. Missä on semmoinen vielä hetki sitten voimissaan ollut ammattikunta kuin kulttuurisihteerit?

En puhu nyt tittelistä sinänsä, vaan siitä, että organisaatioista puuttuu työrukkanen; se henkilö tai työryhmä, joka näkyy kentällä, tuntee oman kuntansa erikoislaadun, kulttuurintekijät, mahdollisuudet, tietää mitä on ollut ja osaa ennustaa mitä on tulossa.

Kuntien luontaista, alueelle syntynyttä osaamista, ei haluta tunnustaa olemassaolevaksi, saati hyödyntää. Kulttuurin tuottaminen on yhä useammin sitä, että järjestetään keikka tai konsertti, hommataan paikalle joku tilattava esitys. Soitetaan ohjelman tarjoajalle, maksetaan johonkin esiintymään ja oletettavasti markkinoidaan sitä.

Vaan kun usein ei edes markkinoida. Soitetaan vaan ja tilataan, mutta ei liikuteta sanaa ympäriinsä tai mietitä, millä hinnalla kuntalaiset oikeasti pääsisivät tätä ihmettä kuluttamaan.

Ja mikä vielä köykäisempää, monet näistä kuntaohjelmatalojen tarjonnoista soittavat itse kuntaan ja myyvät itse itsensä. Tuottajan tehtäväksi jää sanoa kyllä ja tervetuloa.

Miksi ei kaivata sisällöntuottamista, alueen oman erikoislaadun, omien taiteiden ja tekijöiden esiinnostajaa? Sitä joka ajaa omat osaajat tekemään asioita, jotka vain meillä ovat mahdollisia. Näistä teoista kehittyy sitä, mikä nykyisin on aina hukassa: paikallisidentiteettiä ja ylpeyttä, ohessa myös osaamista.

Totuus on se, että tässä maailmantaloudessa ei sellaista työllistäjää tai työtä ole olemassa, joka takaisi ikuisen työpaikan tekijälleen.

Työttömyyttä on ja tulee olemaan. Siksi tärkeämpää kuin koskaan, olisi ymmärtää rakentaa myös asioita, jotka luovat paikallista viihtyvyyttä ja erityislaatua. Vahvalle perustalle luotu kulttuuri-identiteetti on olemassa huonollakin hetkellä.

Kesätoimittajan töitä pieteetillä tehneenä taidetyöläisenä muistelen kaiholla Hankasalmella töitä paiskinutta kulttuurisihteeri Ulla Kolehmaista. Hän oli läsnä kaikkialla, tunsi ja tapasi ihmiset, tiesi taustat. Tuotti omien osaajien osaamista takaisin kuntaan päin, rakensi, suunnitteli ja ideoi.

Kun kuntien rajat hävitetään, kaupungit yhdistetään ja samalla hassataan alueiden sisäsyntyinen luovuus, tehdään lopullinen karhunpalvelus suomalaiselle kulttuurille.

Näin me täältä häviämme, emmekä koskaan tule takaisin.

Kirjoittaja on teatteriohjaaja sekä Etelä-Savon esittävien alojen läänintaiteilija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.