Kullalla konkurssiin

Suomi ei ole missään nimessä niin köyhä maa kullasta kuin Maamme-laulussa sanotaan. Himoittua keltaista arvometallia on kalliossa kautta maan ja erityisesti Lapissa. Kullan hinta on ollut maailmanmarkkinoilla varsin korkealla.

Kultakaivoskin voi mennä konkurssiin taitamattomalla tai holtittomalla talonpidolla. Tästä kertovat uutiset Sodankylän Pahtavaarasta. Erinomaisen tuottava kaivos on antamassa lopputilin kaikille sadalle työntekijöilleen, kun sen ruotsalainen omistajayhtiö Scanmining on ajautunut konkurssiin. Yhtiön nimissä ollut toinen kaivos on syönyt enemmänkin, mitä Lapista on vuoltu kultaa. Yhtiön omistajat ovat myös keinotelleet Tukholmassa tavalla, joka ei kestä päivänvaloa.

Pahtavaarassa piti riittää kultaa vuosikymmeneksi, mutta nyt sitä oli vain kahdeksi vuodeksi. Kaivettavaa olisi, puuttuu vain yrittäjää.

Kaivostoiminta on siirtynyt Suomessa yhä enemmän ulkomaalaisille yhtiöille. Uusien malmioiden etsintä ja kaivosten avaaminen vaativat suuria pääomia, joihin kotimaiset yhtiöt eivät halua sitoutua. Ne tekevät mieluummin tulosta toisten louhimalla mineraalilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteinen katsomusaine johtaisi hankaluuksiin

Tutkimuksen ja koulutuksen rahoituspohja

Hajaannus alkaa uskontotunnilta

Koulu on työyhteisö siinä missä mikä muu tahansa

Savon yrityksillä lupaavia hankkeita

Keski-Suomella on kyynärpäät korkealla

Puheet kovenevat työtaistelu-uhan alla

Vuoden urheilija-listani on kääntynyt vuosi vuodelta enemmän joukkueurheilun suuntaan

Putin johtaa Venäjää hamaan tulevaisuuteen

Tämän päivän Pepit maailman reunoilla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.