Kulttuuri muuttui

Yliopistojen rahankäytön valvonta tehostuu entisestään. Näin lupaa opetusministeriön koulutuksen tulosalueen johtaja Hannu Sirén Savon Sanomissa 17.7.

Hänen kommenttinsa liittyy valitettavaan tapaukseen, kun kuopiolaisprofessori Jukka T. Salosen epäillään syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttämiseen ja törkeään petokseen. Professorin epäillään pimittäneen tupakkayhtiöltä saamiaan tutkimusrahoja Kuopion yliopistolta ja verottajalta. Syyttäjä on nostanut häntä vastaan syytteen. Juttu tulee esille oikeudessa loppuvuonna.

Kuopion yliopistossa on tullut esille aiemminkin vastaavantyyppisiä rikosjuttuja. Syöpäprofessori Kari Syrjänen, kuuluisa aivotutkija Paavo Riekkinen ja hänen saman niminen professoripoikansa tuomittiin aikanaan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Kaikki ovat sovittaneet rangaistuksensa. Suurta julkisuutta sai myös Turun yliopistossa työskennellyt professori Urpo Rinne. Myös hänet tuomittiin talousrikoksista vankeuteen.

Syrjäsen, Riekkisten ja Rinteen tapaukset käynnistivät yliopistomaailmassa toimia, joilla tehostettiin valvontaa. Lopputulos onkin ollut Salosen tapausta lukuunottamatta myönteinen. Kun valvontaa lisättiin ja pelisääntöjä kirkastettiin, niin taloudelliset epäselvyydetkin karsiutuivat tai ainakin vähenivät oleellisesti.

Valvonnan kiristämiselle on selvä tilaus. Yliopistojen tutkijoiden kanssa on jälleen kerran käytävä pelisääntökeskustelu. Hyvää nykytilanteessa on, että 1990-luvun ikävien tapausten jälkeen kulttuuri apurahojen ohjaamistavassa muuttui.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.