Kuluttajan hyvä olla hereillä

Kahden vuoden kuluttua EU:n alueella liikkuvat maksavat matkapuheluistaan, tekstiviesteistään ja mobiilidatastaan saman hinnan kuin kotimaassaan. Uudistus poistaa ongelman, johon matkailijat ovat törmänneet. Niin sanottujen verkkovierailujen maksujen takia ei ole suinkaan ollut harvinaista, että puhelimet on suljettu kokonaan esimerkiksi lomamatkan ajaksi.

Kauan odotettu roaming-uudistus on tervetullut. Sen myötä teleala siirtyy yhteismarkkinoihin Euroopan unionin alueella. Se merkitsee, että keskimäärin Euroopassa soittaminen halpenee ja kynnys matkapuhelimen käyttämiselle alenee. Muutokset alkavat näkyä ensi vuoden alkupuolella.

Suomalaisittain asiassa on myös kääntöpuolensa. Telemaksut ovat Suomessa kansainvälisen mittapuun mukaan maltillisia. Tarjolla on lisäksi paketteja, joissa on rajattomasti puheluita, tekstiviestejä ja dataa. Kun täkäläiset operaattorit saavat verkkovierailuista vähemmän maksuja kuin suurten maiden yhtiöt, hintojen nostopaineet ovat ilmeiset.

Suomalaisen matkapuhelinkäyttäjän on hyvä tarkkailla, millaisia uudistuksia kännykkäsopimuksiin on tulossa roaming-uudistuksen myötä. Tilanne markkinoilla alkaa todennäköisesti elää, ja hintatietoinen kuluttaja vertailee tarjolla olevia vaihtoehtoja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.