Kun demokratiakaan ei riitä

Olisivatko Kuopion asiat paremmin, jos kaupunkilaisia koskevien päätösten teko siirrettäisiin kaupungintalolta ja valtuusto-virastotalolta toriparlamentille?

Olisiko Kuopiossa kaivettu koskaan torinalusparkkia, jos torikansa olisi saanut ratkaista asian? Olisiko kaupunkiin rakennettu yhtään uutta urheilupaikkaa, jos olisi tyydytty kuuntelemaan, mitä mieltä tavallinen kadunmies on Savon Sanomien päivittäisellä kuumalla linjalla? Tai Saaristokatua, jota kaupunkilaiset nyt kilvan esittelevät vierailleen?

Julma fakta on, että Kuopiossa ei olisi mitään näistä mainituista, jos demokraattisesti valitut päättäjät olisivat tehneet ratkaisunsa oletetun tai väitetyn kansan tahdon mukaan.

Toriparlamenteista ja kuuman linjan kommenteista huolimatta vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat kuitenkin tehneet päätöksensä - ei toki yksimielisesti, vaan usein hyvin tiukastikin äänestäen. Näin kaupungissa ei ole jääty janttelemaan paikoilleen, vaan "kehitys on kehittynyt", kuten sanotaan.

Ja hyvä, että on kehittynyt - kansan vastustuksesta huolimatta.

Lähemmäs kolme sataa Suomen intelligentsijaan, älymystöön, kuuluvaa henkilöä julkaisi vappuna Helsingin Sanomissa puolen sivun vetoomuksen, jossa he tuomitsivat valtakunnan tämänhetkisen yhteiskunnallisen tilan ja vaativat maahan "laajempaa demokratiaa". Koko kansalle esitettiin kutsu tulla panemaan maan ja maailman asiat kuntoon kesäkuun 13. päivänä.

Demokratian laajentamista ovat perinteisesti vaatineet ne, jotka haluavat itselleen enemmän ehdotonta päätösvaltaa.

Tämän päivän nuoriso ei tiedä mistään mitään. Jo keski-ikäisillä on kuitenkin eläviä muistoja, miten demokratian ylimmäksi ilmentymäksi sanottu kansandemokratia merkitsi käytännössä yhden puolueen täydellistä ylivaltaa ja kansalaismielipiteen totaalista vaientamista.

Vapaus valita toisin -vetoomuksen allekirjoittajista enemmistö on aktiivisia vasemmistolaisia. Ehkäpä he ovat oppineet jotain menneisyyden virheistä ja osaavat antaa demokratialle sen sisällön, joka sillä on perinteisessä länsimaisessa.

Sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliittolaisten jatkeena oli muutama vihreä poliitikko ja yksi vapaamielinen ruotsinkielinen porvari. Aktiivisia kokoomuslaisia tai keskustalaisia poliitikkoja ei listalta löydy, ja alueellisesti allekirjoittajien joukko painottuu vahvasti pääkaupunkiseudulle. Savoon henkikirjoitetun älymystön osanotto rajoittuu Vasemmistoliiton kuopiolaiseen kansanedustajaan Erkki Virtaseen.

Kapitalismi on näyttänyt koko maailmalle nurjat puolensa ja Suomenkaan asiat eivät ole sen vuoksi nyt häävissä jamassa. Sen vuoksi on paikallaan pysähtyä myös puhumaan yhteiskunnan syntyjä syviä.

Vasemmistolaisten ja vihreitten aktiivipoliitikkojen mukanaolo vaihtoehtoa vaativien listalla pakottaa kuitenkin tekemään yhden ja kansanvallan kannalta tärkeän kysymyksen: - Onko oikein, että nimenomaan kansan valitsemat edustajat lähtevät mitätöimään edustuksellista demokratiaa ja vaatimaan sen tilalle "kansalaisyhteiskuntaa" tai vastaavaa.

Kansanedustajien pitäisi vaatia eduskunnan aseman vahvistamista eikä kulkea kaduilla ja kujilla julistamassa, että eduskunta on kykenemätön tekemään oikeita päätöksiä.

Ketkä ovat niitä kansalaisia, jotka edustavat kansaa puhtaimmillaan? Onko olemassa ihmisiä, jotka ovat niin vapaita kaikista sidonnaisuuksista, että he pystyvät tekemään päätöksiä kaikkien nimissä ja niin, että kaikki hyväksyvät yksimielisesti heidän ratkaisunsa?

Tätä minä kyselen listan allekirjoittajilta, ja leimaudun tietysti samalla taantumukselliseksi.

Vapaus valita toisin -vetoomuksen allekirjoittajien joukossa on myös joukko kansalaisjärjestöjä.

Yksi niistä on maailmantalouden globalisaatiota vastustava Attac. Hyvää se varmaan tarkoittaa, mutta televisio- ja lehtikuvista on nähty, mitä tämä maailmanparannus on käytännössä: rikottuja ikkunoita, palavia taloja, silmitöntä väkivaltaa...

Sekö on parempaa maailmaa? Ottaisivat attacilaiset joskus hupun päästään ja lukisivat Leo Tolstoita tai Mahatma Gandhia, vapaita hengen miehiä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.