Kuopio tarvitsee kulttuuritalon

Tänään vietettävä Minna Canthin päivä on samalla kaikkinaisen yhteiskunnallisen tasa-arvon päivä. Tasa-arvo käsitetään tässä yhteydessä usein pelkäksi sukupuolten yhdenvertaisuudeksi. Näin naisten oikeuksia väkevästi ajaneen Minnan päivä mielletään monesti lähinnä naisten juhlapäiväksi. Tämä on kuitenkin turhan ahdas tulkinta liputuspäivälle. Taloudellinen ja henkinen tasa-arvo kuuluvat yhtä lailla sekä naisten että miesten perusoikeuksiin.

Kuopiossa, Minnan kotikaupungissa, ajatukset kiertyvät hänen nimikkopäivään väistämättä myös sivistykseen ja kulttuuriin. Kirjailijan voimain päivinä 1800-luvun lopulla Kuopio kuului silloisen Suomen henkisiin keskuksiin Helsingin ja Viipurin ohella.

Meidän aikamme kielellä Minnan kotitalo Kanttila oli todellinen suomalaiskansallinen "ajatushautomo", jossa lausutut sanat innostivat koko valtakunnan nuorta, nousevaa sivistyneistöä. 1800-luvun ja 1900-luvun taite ovat jälkikäteen nähtynä todellista kulta-aikaa Kuopion historiassa - eikä vain henkisesti, vaan myös taloudellisesti.

Siniristilippujen hulmutessa on paikallaan kysyä, mikä asema kulttuurilla ja muilla henkisillä riennoilla on kaupungissa tänä päivänä?

Kuopiossa riittää kyllä kulttuuria. Musiikkikeskukseen on tarjolla enemmän konsertteja kuin taloon mahtuu. Konservatorio ja Savonia-ammattikorkeakoulu kouluttavat tasaiseen tahtiin uusia taiteen ammattilaisia. Teatterin useimmat esitykset ovat olleet viime aikoina liki loppuunmyytyjä. Kuopion tanssiviikko säilyttää vuodesta toiseen asemansa yhtenä maan merkittävimmistä tanssitapahtumista. Kirjallisuus on saanut oman jokasyksyisen Kirjakanttinsa, taide Anti-tapahtumansa jne.

Monet ja moninaiset tapahtumat kertovat, että Kuopion kulttuurielämässä on tänään tekemisen makua. On tekijöitä ja on myös halua tehdä.

Tarjontaa on enemmän kuin kaupunkilaiset itsekään havaitsevat, ja siihen on yksinkertainen syy: tarjonta on niin hajallaan, että kokonaisuus jää näkemättä.

Julkisen kulttuurikuvansa nostamiseksi Kuopio tarvitsi ehdottomasti erityisen kulttuuritalon, jossa eri taidemuodot voisivat esittäytyä ja kohdata toisensa. Musiikin ammattilaiset ja harrastajat ovat kaivanneet jo vuosia sopivia esiintymistiloja. Mainio paikka kulttuuritalo voisi olla vaikkapa Suomen kuvataiteen huippuihin kuuluvan Pauno Pohjolaisen töiden esittelylle.

Muualta Suomesta ja maailmalta on jo runsaasti esimerkkejä, miten monitaiteellisista kulttuuritaloista on kehittynyt milloin virkistäviä, milloin rauhoittavia olohuoneita ihmisille. Löytyisikö kulttuuritalolle paikka vaikkapa VR:n alueelta, jossa on runsaasti tilaa ja monipuolinen rakennuskanta keskellä kaupunkia?

Tänään, Minnan päivänä sitä sopii käydä katsomassa ja pohtimassa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Vanhuspalveluissa on suo siellä ja vetelä täällä

Röyhkeä Trump haastaa johtamansa demokratian

Ystävänpäivän jälkeen

Potemisen kulissi

Lumesta tuli ympäristöpulma Helsingille

Eduskunta kompuroi tiedustelulakien kanssa

Hankkeet vivuttavat kehitystä

Kriisinhallintakeskuksen siirto paljasti politiikan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.